"Sen arvasin."
"Mutta minä saan kirjoja ja nuotteja niin paljon kuin haluttaa, ja sitten minä matkustan tänne kotia välistä."
"Tietysti — ja mieux vaut seul que mal accompangné[2] — mutta kyllä se sentään on laihaa elämää."
Sanoman takana puhisi Hakvin suuttuneena.
"Laihaako? — kun hänellä on niin kelpo mies, ja hevosia ja lehmiä, ja…"
Hakvinin keskeytti heleä nauru, jonka päästi Waltteri ja Marianne.
"Niin, Hakke on kummallinen," sanoi Waltteri sävyisästi, "hän istuu seitsemännellä luokalla, ja kun kuulee hänen puhuvan, ei koskaan maailmassa voi käsittää, kuinka hän on päässyt sinne."
"En minä ole itseäni puhunut sinnekään!" Hakke aikoi olla vihainen, vaan hän tuli vetäneeksi suutaan nauruun, ja sitten oli turhaa jatkaa. "Mutta jos sinä Marianne menet Börjeä vastaan ottamaan, niin on nyt aika," sanoi hän sen sijaan.
Marianne katsahti kelloon ja nousi paikalla.
"Noh, kuinka häät pidetään?" kysäisi Waltteri.