"Syödään aamiainen, ja me lähdemme heti."
"Ulkomailleko?"
"Emme — Tomtööhön."
Puhe taukosi ja Marianne meni panemaan päällysvaatteita ylleen.
Hiljakseen vihellellen ja luontevimmilla askeleillaan meni myös Hakvin eteiseen, jossa hän täydessä toimessa rupesi etsimään takkiansa.
"Marianne — hm — en suinkaan minä saa tulla mukaan?" sanoi hän viimein odotettuaan turhaan ehdotusta hänen puoleltaan.
"Kyllä, saathan sinä tulla."
Ja niin he lähtivät.
Börje näytti iloiselta ja ihastuneelta astuessaan alas vaunusta, vaan luonnollisesti ei hän millään hellemmällä tavalla tervehtinyt morsiantansa; hän kammoi semmoista. Hakvin näytti enemmän säteilevän ilosta kuin Marianne; hän lörpötteli alinomaa. Börje ja hän tunsivat tulevansa hyvin toimeen toistensa seurassa. Kun tultiin vastapäätä tullikamaria, sanoi hän kuitenkin luvanneensa tavata erästä toveriansa, jonka tähden hän heitti hyvästi ja lähti toiselle suunnalle: hänen täytyi mielestään olla tarkkatunteinen ja jättää heidät yksikseen.
Marianne oli tarttunut Börjen käsivarteen, ja välttääkseen kivikatuja lähtivät he kotia kohden tehden pitkän kierroksen kaupungin kävelypaikan läpitse.