Hän veti helpottavan hengähdyksen saatuaan viimeisen sanotuksi, niin vaikeata oli sitä saada esille.
"Mitä hän sitten on tehnyt äidillesi?"
"Oh, näetkös, ne ovat ainoastaan pikku-asioita — hullutuksia, joita en voi luetella. Eikä äiti ole koskaan valittanutkaan. Mutta he ovat koettaneet kalvaa hänen eläkettään niin paljo kuin mahdollista ja — niin, sanoja on lausuttu, jotka — — —"
Hän katseli kävellessään alas, kun puhui, hänen kasvoilleen oli ilmautunut ryppyjä ja ne olivat ruvenneet näyttämään vähän vihaisilta, joten tulivat rumiksi. Äkkiä hillitsi hän itseään.
"Ei äiti sillä ole tehnyt mitään!" sanoi hän pikaisesti, "sillä äidillä on toimeentulonsa, vaikkei hän saisikaan mitään eläkettä, mutta — siitä näkyy mieliala; ja sentähden pidän minä heistä sen verran kuin pidän."
"Mutta häihin heidät luonnollisesti kuitenkin täytyy kutsua?"
"Tietysti. He kyllä tulevatkin, — tahtovat ehkä näyttää olevansa hienoa väkeä," sanoi hän harmillisesti, "mutta äiti ei tule, siitä olen varma."
"Mutta Börje, tuo kuuluu kuin sinä et tahtoisi! Taikka kuinka voit sinä tietää, ettei hän tule?"
Marianne näytti vallan pelästyneeltä, vaan Börjen kasvoille levisi kaunis hymy.
"Äiti tekee kaikki mitä häneltä pyydän," sanoi hän matalalla ja pehmeimmällä äänellään.