Jotain oli aina, joka vaikutti, ettei hän koskaan tuntenut perehtyneensä Mariannen ympäristöön, vaikka hänen onnistuikin siltä näyttää. Hän oppi pujahtamaan keskusteluun, vaan ainoastaan koneellisella, melkein poissaolevalla tavalla, ja huolimatta tiheistä käynneistään jäi ja pysyi hän vieraana uusille sukulaisilleen.
Olipa vieläkin yksi seikka, joka asettui heidän välilleen:
Börje oli kuten useimmat talonpoikaispojat, kasvatuksensa kautta tullut arvossa pitämään rahaa, joka taipumus rajoittui kunnioitukseen. Hänen mielestään oli se koottua, lippaaseen pantua työtä, se oli jotakin, jota ei koskaan tarpeettomasti saanut panna menemään. Ei tullut kysymykseen, oliko jollakulla enemmän kuin hän itse tarvitsi, ei ollut puhetta, miksi koottu voisi kasvaa, hänestä tuntui vaan kuin se olisi uskottua omaisuutta — tulevan suvun hyväksi — jota tuhlaamalla saattaisi onnettomuuden niskoillensa. Se oli polvi polvelta perinnöksi jäänyttä hankkimisvelvollisuutta, vanhempien lapsiinsa istuttamaa kauhua, ettei saanut tuhlata Jumalan antimia, jonkinlaista taikauskoa, sitkeätä ja juurtunutta, jommoisena se aina ilmautuu rahvaassa.
Mariannen perheessä oltiin vallan toista katsantokantaa. Siellä pidettiin säästäväisyyttä kaikkein parhaimmassa tapauksessa välttämättömänä pahana huonojen rahasuhteiden vallitessa, vaan muissa tapauksissa jonakin alhaisena, melkein naurettavana omaisuutena.
Tämä loukkasi Börjeä samalla tavalla, kuin olisi pilkattu uskontoa.
Hänestä tuntui sitä paitse sotivan vallan vasten luontoa, että ihmiset taisivat tuntea perikadon riippuvan langasta päänsä päällä, eivätkä kuitenkaan koettaneet sitä torjua. — Ja hänen kälynsä, — nämät juuri varttuneet pojat — ne olivat nautinnonhimoisia ja huolettomia kuin pääoman omistajat! Heillä olisi luullut olevan summattoman perinnön odotettavissa, — niin ylenkatseellisesti puhuivat he pikkusummista. Vaan Börje ei arvellut olevansa ollenkaan oikeutettu sekaantumaan tähän asiaan ja oli sentähden vaiti.
Häät piti pidettämän eräässä hotellissa, sillä perheen huoneistossa ei ollut yhtään kylliksi tilavaa salia vieraille.
Herra ja rouva Björk olivat mestareita laitoksissaan, ja tässä tilaisuudessa ei säästetty vaivaa eikä rahaa. Heidän mielestään palattiin nyt takaisin menneeseen aikakauteen.
* * * * *
"Niin, Marianne, nyt olet valmis," sanoi rouva Björk pöyhitellen silkkihameensa laahustinta ja ottaen muutaman askeleen taaksepäin saadakseen selville, minkälaisen kokonaisuusvaikutuksen morsiuspuku synnytti.