"Ei, sinä et saa lukea!" huudahti Aksel yhtäkkiä nousten seisoalleen ja riistäen kirjan häneltä.
Heidän silmänsä kohtasivat toisensa, mutta ei ainoatakaan sanaa vaihdettu. Sitten Rikhard meni.
Kun Rikhard oli poistunut, avasi runoilija kirjansa uudelleen ja luki puoliääneen monta kertaa korjaillen kirjoittamansa säkeet:
Ei tähti taivaan mun tietän' suojaa, mun petti kirkkain tähtösein. Nyt kammon toiveita, toivon tuojaa, kun murtui kaikki min toivein tein. Ah! vähät siitä jos täältä lähden, on elonhaaveeni yksi vain, vain kerran nähdä sen valhetähden, — sen valhetähden niin rakkaaks sain!
Hänen valtasuonensa tykytti ja hänen päätänsä peitti. Niin, kunnia oli kerran hänelle koittava — sillä Ruotsi oli saanut uuden Lidnerin; hän tunsi sen nyt selvästi.
* * * * *
Häitten jälkeisenä päivänä piti ensin syötämän perheaamiaiset pappilassa ja sitten iltaa vietettävä tanssien ja juhlaillallisin vastanaineiden luona.
Aamulla kun Selma heräsi, makasi hän pitkän aikaa vuoteellaan ajatellen.
Talviaamun harmaankalpea valo tunkeutui raskaana uutimien läpi — aivan kuin katse, joka ei jaksa kohottaa silmäluomia. Hän tarkasteli morsiuspukua, joka riippui tuolilla ikkunan luona. Huntu oli repaleinen ja ryppyinen, kosteasta kruunusta oli jäänyt siihen rumia vihertäviä tahroja. Helma oli riekaleina, tomusta harmaa ja likainen.
Aivan samoin kuin hänen mielialansa.