Mutta nyt se näytti hirveältä, tuo pää, joka lepäsi kirjaillulla tyynyllä kiemailevine pitseineen. Ja Selmasta näytti tuo Herkuleen kaula kauhealta. Hän tuijotti sen vahvoja jänteitä, paisuneita suonia ja punottavaa ihoa. Ja noita suuria kasvoja, jotka näyttivät niin sieluttomilta ja karheilta, vailla muuta elonmerkkiä kuin hengitys, joka päristäen huokui sinipunertavien, paksujen huulien lomasta esiin.
— Rakastaa? … rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä. Hyvä Jumala…
Vasta kaukaa kuuluva oven pauke herätti hänet jälleen tietoisuuteen siitä, että oli hänen toinen hääpäivänsä, että tänäänkin oli vieraita ja puuhaa, ja että hänen täytyi kestää kaikkien katseet, kuten eilenkin.
Askeleet lähenivät. Palvelustyttö tuli lämmittämään. Saisiko tämä nähdä patruunan tuollaisena?
Selma kurottautui sivulle pudistaen patruunaa käsivarresta.
"Mikäs nyt?" sanoi tämä vihaisesti avaten silmänsä.
Samassa tuli palvelustyttö sisään.
Silloin vasta patruuna heräsi oikein, ja kun hän näki Selman, elostuivat hänen piirteensä.
"Hyvää huomenta, vaimoseni," sanoi patruuna iloisesti ja ojensi hänelle suuren kätensä.
Selma vastasi kädenlyöntiin ja hymyili — palvelustytön tähden. Sillä teolla hän vihki avioelämänsä ensimäisen päivän. Ja sitten hän pukeutui uuteen, aistikkaaseen aamupukuunsa, valmiina ottamaan vastaan nuoren rouvan arvoansa.