Nyt oli hänen uteliaisuutensa tyydytetty.
Mutta hän ei voinut koskaan unohtaa tätä näkyä, ja joka kerta kun kuningas sulki hänet syliinsä, tuntui hänestä kuin tämä jälleen olisi muuttunut suomuiseksi kummitukseksi, niin liukkaaksi ja kylmäksi, että hän väänteli ja tuskitteli hänen sylissään.
Siten heidän rakkautensa kuoli, ja vaikka he kuinka olisivat sitä surreet, niin se ei enää koskaan voinut herätä eloon.
Selma värisi ikäänkuin yötuuli olisi puhaltanut huoneeseen. Mutta hänestä tuntui kuin hän voisi rakastaa tuota kuningas Lohikäärmettä vieläkin enemmän — sen lupauksen vuoksi, jonka hän oli vaatinut.
Tuli lähdön aika. Vieraat sanoivat hyvää yötä, ja huoneet tyhjenivät.
Patruuna ja Selma seisoivat vieretysten vieraitten hyvästellessä.
Patruuna oli hiukan iloisella tuulella.
"Tiedätkö mitä tuo hupsu Bergstrand sanoi minulle eilen, kun hän toivotti hyvää yötä?" kysyi hän.
"En."
Patruuna kumartui alas ja kuiskasi jotakin Selman korvaan; sitten hän purskahti äänekkääseen nauruun.
Selma kavahti hehkuvan punaiseksi ja puri huultaan. Eilen hän ei edes olisi sitä ymmärtänyt.