Selma osasi kuunnella sellaisella hartaudella ja antaumuksella, mikä tekee miellyttävän vaikutuksen kertojaan, ja hänen miettivä ilmeensä vaikutti yhtä voimakkaasti kuin hienoin imartelu.
Kaikki oli hänestä ihmeen mielenkiintoista — huone, ihmiset, kertomus.
Haaveellinen taulu kuuvaloineen ja vedenneitoineen oli jo kokonaan häneltä unohtunut.
Kaiken aikaa seisoi nuori mies hänen tuolinsa takana nauttien siitä ilosesta rattoisuudesta, jonka Selma oli tuonut mukanaan. Hänelle hän merkitsi jotain aivan toista, kuin mihin hän oli tottunut, sillä äidin taloon tuli harvoin muita kuin talonpoikaisvaimoja tai silloin tällöin rikkaita talontyttäriä sisaren luo vieraisille, jotka koettivat esiintyä niin hienosti ja ylhäisesti, että tuskin osasivat puhua ja liikkua kuin tavalliset ihmiset. Jonkunmoisella tyhmällä rahanylpeydellä Möllerin muori halveksi kaikkia "säätyläisiä," ja kaikista rukouksista huolimatta hän ei sallinut tyttären käyttää hattua. Huivi hänellä piti olla.
Alkoi jo olla myöhäistä, mutta Selma ei näyttänyt huomaavan sitä. Täällä oli vielä niin paljon kyseltävää ja selville saatavaa. Hänen molemmat isäntänsä iloitsivat siitä, mutta samalla he tunsivat pelkoa, aivan kuin pienen linnun rohkeasti hypätessä huoneeseen pelkää jollakin varomattomalla liikkeellä voivansa muistuttaa sille, ettei se ole oikealla paikallaan. On ihanaa nähdä se niin turvallisena ja luottavana, eikä kuitenkaan voi tietää, minä hetkenä se saattaa pyrähtää lentoon.
Väliin kun Selma löysi piirustuksen, josta hän piti enemmän kuin muista, heittäytyi hän taaksepäin tuolin selkänojaa vasten ja katseli nuorta miestä silmiin nähdäkseen oliko tämä yhtä ihastunut. Silloin kohtasi hän aina hänen katseensa hymyilevänä, vaikka niissä samalla kuvastuikin jonkinlaista raskasmielisyyttä.
Selman otsa oli leveä ja valkoinen, keltaiset suortuvat valuivat tuuheana otsatukkana, nenä oli pieni ja lystikkään muotoinen, iho mahdollisimman terve väriltään ja ohuet huulet niin kirkkaan punaiset, että ne näyttivät aivan maalatuilta. Mutta siihen oli ehkä vain kaulan valkeus syynä. Kasvojen alaosa oli yhtä terävä ja kulmikas kuin yläosa leveä ja luja. Se antoi niille varman ilmeen samalla kun se teki ne rumiksi.
"Oi, miten myöhäistä jo on ja aivan pimeäkin!" huudahti Selma hypähtäen niin kiivaasti ylös, että tuoli töytäsi Akselia.
"Mitähän kello voi olla?" Selma käänsi päätään joka suuntaan etsien katseellaan kelloa. "Puoli kahdeksan! Olen aivan onneton sedän ja tädin vuoksi; en ennätä ajoissa kotiin illalliselle."
Hän hyökkäsi vuoteen luo, jolla päällystakki oli ja veti sen ylleen yhdessä kädenkäänteessä.