Selma ei vastannut mitään eikä katsonut ylös.
"Tahdotko mennä nyt sedän luo?" kysyi Rikhard.
"Tahdon."
"Minä menen ensin katsomaan," sanoi hän ja nousi lähteäkseen.
Kun Selma jäi yksin, nojautui hän taaksepäin jäykässä sohvassa ja katseli vanhaa huonetta, joka oli hänelle niin tuttu. Luultavasti se kerran oli ollut kaunis. Suuressa uunissa oli leveä friisi, joka varmaan oli tarkoitettu koristeita varten, ja nuo maisematapetit, jotka nyt kosteuden pilaamina riippuivat suurina riekaleina, olivat aikoinaan olleet kalliit. Kaikki tuo oli edeltäjän ajoilta.
Nyt siellä oli tuskin mitään huonekaluja, ja ne harvatkaan, jotka olivat, eivät kuuluneet yhteen. Huonetta ei oltu käytetty niin kauan kuin Selma muisti.
Hän istui ja kalusti sen nyt uudelleen odotellessaan serkkuaan.
Sitten Rikhard tuli, ja he astuivat pienen etehisen läpi, joka erotti sairashuoneen salista.
Isä makasi suuressa salissa, ja hengitys tuotti hänelle vaikeutta, mutta hän ei näyttänyt niin huonolta kuin mitä Selma oli kuvitellut. Hän asettui vuoteen viereen ja silitti hyväillen hänen harmaata pehmeää tukkaansa.
Kandidaatti seisoi kirjoituspöydän ääressä ja katseli pihalle; hän ei tahtonut häiritä heidän ensimäistä yhtymäänsä.