"Selma," sanoi Rikhard lopuksi.
Selma meni hänen luokseen. Rikhard antoi muutamia määräyksiä lääkkeistä.
Selma istuutui isän kirjoitustuoliin, jonka päällisen hän itse oli kirjaillut, ja he keskustelivat matalalla äänellä.
"Me olemme järjestäneet vierashuoneen sinua varten," sanoi Rikhard, "sillä minä arvasin kyllä, että sinä tulisit."
"Kiitos. Miten sinä sait tietää isän sairaudesta?"
"Mätta lähetti sanan voinkuljettajan kanssa, sitten matkustin heti tänne ja näin miten asian laita oli, sillä ukko ei osannut kunnolla tehdä mistään selvää. Päiväjunalla lähdin takaisin Lundiin neuvottelemaan professorin kanssa ja saamaan lääkettä, ja sitten palasin taas tänne."
"Miten kiltti sinä olitkaan! Kai sinä jäät tänne toistaiseksi? Se olisi niin turvallista."
"Sen teenkin, siksi otin kirjoja mukaani. Viime yön nukuin tässä nojatuolissa vaatteet yllä, mutta tänä yönä saat sinä valvoa."
Selma nyökäytti päätään.
"Ensimäistä kertaa minä silloin olin sairaanhoitajattarena," sanoi Rikhard hymyillen, "minun oli sääli vanhaa Mättaa; hän ei ollut saanut ummistaa silmiään edellisenä yönä. Mutta nyt minä myös ymmärrän, että hoitajattaret ovat aivan kahvihullut. Kun Mätta viiden aikaan tuli sisään kahvitarjottimineen, oli hän mielestäni oikea enkeli."