He nauroivat; siksi että oli niin vaikea saada sanotuksi sitä mitä hän tarkoitti, mutta niin helppo sitä sittenkin ymmärtää.
"Kyllä," sanoi Rikhard.
"Puheletteko myös samaan tapaan, kun olette yhdessä?"
Rikhardin syvät silmät välähtelivät, kun hän katsoi ylös.
"Luuletko että minä olen niin kesy?" sanoi hän hymyillen, niin että Selman täytyi punastua. "Ei kuules, osaan minä toistakin kieltä. Mutta mitä varten toisin sitä esiin kirjeessä! Ei, kirje on kirje, ja suutelo on suutelo. Minä otan kaiken sellaisena kuin se on."
Hänen sanansa koskivat Selmaan kuin tukahduttava tuska, jota hän ei voinut selittää itselleenkään.
Syntyi hiljaisuus. Selma hypisteli hajamielisesti pöydällä olevia papereita.
"Rikhard. Sinä pidät kai oikein paljon morsiamestasi?" kysyi Selma hyvin hiljaa ja katsomatta häneen.
"Mitä sinä sillä tarkoitat?"
"Minä tarkoitan vaan, että olisi oikein synti…" hän keskeytti äkkiä puheensa.