"Niin kylmä kuin isä onkin, tunnen kuitenkin enemmän vetovoimaa häneen," jatkoi Rikhard, "äidillä on ollut hyvin vähän osaa minun henkiseen kehitykseeni."
"Voi olla, että se soveltuu poikiin," myönsi Selma, "mutta ei tyttöihin."
"Et suinkaan sinä kuvittele surevasi äitiäsi, jota et koskaan ole nähnyt? Minä luulin sinusta parempaa."
Rikhardin harmaisiin silmiin iski pieni ivallinen ilme, ja Selma kavahti tulipunaiseksi, sillä hän tiesi hänen inhoavan kaikkia unelmia ja kuvitelmia.
"Minä en tarkoita sitä," sanoi Selma hieman hämillään, "mutta minun mielestäni nuori tyttö, jolla ei ole ollut mitään naisellista … niin, se on, mitään äitiä, hän ei tule sellaiseksi kuin muut tytöt."
"Kuinka niin?"
"Minä olin niin … niin…"
Hän hymyili ja hypisteli peitettä toisella kädellään katsomatta ylös.
"Kas niin, nyt sinä olet turhan kaino taaskin!" sanoi Rikhard.
"En, mutta minä en löydä oikeita sanoja. Katsos, näin ujo ja nurinkurinen olen juuri siksi, että minulla ei ole ollut äitiä."