"En, sitä en tahdo. Mutta minä tahdon kerta kaikkiaan tehdä lopun tästä pelistä."
Rikhard heittäytyi tuolilleen.
"Kas niin, Dick," sanoi Selma ja otti hänen toisen kätensä — suuren laihan käden, jossa suonet kohosivat korkealle luiden yläpuolelle, "nyt minä tiedän miksi sinä koko tänä pitkänä aikana olet ollut niin toisellainen minua kohtaan, mutta tästälähin olemme ystävät kuten ennenkin. Et voi uskoa miten sinun epäystävällisyytesi on koskenut minuun. Minullahan ei koskaan ole ollut kuin sinut ja isä."
Rikhard veti kätensä pois vastaamatta.
"Niin, se on kyllä hyvä," sanoi hän vihdoinkin, "mutta sittenkin pitää olla niin arkatuntoinen kaikessa, enkä juuri sitä voi sietää. Se on vain hullutusta. Miksikä minä esimerkiksi en voisi puhua siitä, että minä olen ollut rakastunut sinuun, ilman että sinä heti saat tuon merkillisen äänensävyn? Nythän se on ohi, siksi siitä kai täytyy voida puhua."
"Niin, jos se ei sinua häiritse, niin ei minuakaan," sanoi Selma hiukan kiihkeästi.
Rikhard naurahti lyhyeen pilkalliseen tapaansa.
"Ja mihin sinä esimerkiksi luulet, että minä olin ihastunut? Sinuun itseesikö? — sieluusiko ehkä! Ei, nahkaan se oli, siksi että sitä olisi ollut niin pehmeätä silitellä aivan kuin silkkisamettia, se oli viileä väriltään, mutta lämmin kuitenkin, houkuttelevan kiilloton kuin kuorittu banaani. Sieluunko? — kyllä kai! Ei, tukkaan se oli, siksi että se oli erilainen kuin kenenkään muun; ei punaisenkeltainen eikä kullankeltainen, vaan — niin minä en tiedä millainen, mutta niin yksinkertainen, niin väärentämätön, niin — niin ettei kukaan muu kuin minä voinut pitää sitä kauniina, niin minusta tuntui. Ja juuri siinä se olikin: ei kukaan muu kuin minä! Kukapa sitäpaitsi olisi voinut keksiä sellaista? — ihailla palmikkoa, joka roikkui selässä, ja otsatukkaa, joka riippui suortuvina silmillä ja jota nykäisten oli pudistettava syrjään. Sitä ei kukaan olisi voinut väittää kauniiksi, mutta se oli luonnollista kuin eläimen turkki — ja minä olin rakastunut."
"Rikhard!"
"Niin, — ja vartaloon, siksi että se oli niin nuori ja reipas, vielä niin kylmä ja taipuva; kukaan ei vielä ollut nähnyt sitä täyteläisenä, mutta saattoi selvästi huomata, että se tulisi vielä sellaiseksi, ja sitten olit sinä niin hoikka, että tuskin olisi tarvittu muuta kuin kietoa käsivartensa ympärillesi oikein lujasti, niin sinä olisit taittunut keskeltä kahtia kuin paperiliuska."