"Vai niin, herrasväellä on yhteinen kirjeenvaihtokin," sanoi patruuna, joka näki, että kirje oli avattu.
"Vain pari sanaa Rikhardin morsiamelta. Mutta koska se sinua niin suuresti huvittaa, niin voit lukea sen ensiksi; minulla ei ole mitään kiirettä," vastasi Selma hymyillen vihaisesti ja ojentaen hänelle kirjeen.
"Ei herra varjelkoon, se ei ollut minun tarkoitukseni," sanoi patruuna anteeksi pyytäen ja torjui hänen kätensä luotaan, "lue sinä kirjeesi. Sitä en ollenkaan tarkoittanut. — Vai niin, hän on kihloissa?"
Selma vaikeni ja luki kirjeensä.
Patruuna kulki mietteisiin vaipuneena edestakaisin huoneessa. Väliin hän heitti aran katseen Selmaan, joka näytti loukkaantuneelta.
Silloin tällöin hän koetti saada häntä ottamaan osaa keskusteluun, joka oli syntynyt hänen ja isän välillä; mutta Selma vastasi lyhyesti, kylmän kohteliaasti, mikä oli korkein vihamielisyyden aste, mihin hän ikänä salli heidän suhteensa kehittyä.
Patruuna oli tuskissaan sekä Selman epäsuosion että oman erehdyksensä johdosta: nuori mieshän oli kihloissa!
"Mutta kuulehan, onko välttämätöntä, että viivymme näin kauan appiukon luona. Emmekö lähde saliin hetkeksi?" sanoi patruuna vihdoin pitkän vaitiolon jälkeen. Hänestä oli hauska sanoa "appiukko," se teki ikäänkuin hänet itsensä nuoremmaksi.
"Niin, menkäämme saliin," sanoi Selma välinpitämättömästi, "minä luulen, että Mätalla on illallinen valmiina."
He menivät saliin. Rikhard istui kirjoituspöytänsä ääressä lukemassa.
Patruuna astui suoraan hänen luoksensa.