"No, onhan totta, että pidän palvelusväen kurissa ja katson, että koneisto käy tasaisesti, mutta sen voisi joku toinenkin tehdä yhtä hyvin kuin minä. Sinä sanoit vähän aikaa sitten, että minusta olisi pitänyt tulla mies. Mutta katsos, minussa on jonkunlainen halu saada sulautua jonkun toisen olemukseen, mikä osoittaa, että todella olen aiottu naiseksi. Sellaista ei mies koskaan tunne."
"Selma raukka!"
"Oletko hullu? Miksi surkuttelet minua?"
"Sinahän et koskaan ole tuntenut onnea."
Selma nauroi.
"Niin sanovat kaikki nuoret rouvat. He luulevat, ettei koko maailmassa ole muuta kuin heidän oma onnensa, ja — kaikella kunnioituksella — siitä minulla on omat ajatukseni. Minä en ollenkaan kadehdi. Ellen olisi niin surkean heikko, etten voi nähdä kenenkään olevan pahoillaan, niin en koskaan olisi sekaantunut pikku rouvan asioihin."
"Minä uskon, että sinä todella ajattelet minun parastani." Elvira ojensi hänelle kätensä, johon tämä tarttui aivan kevyesti.
"Luonnollisesti tahtoisin nähdä teidät onnellisina," sanoi Selma kuivasti, "ja mieluimmin näkisin, että teidän täytyisi kiittää minua siitä tavalla tai toisella. Se on aivan sama juttu kuin antaessani noille pikku vesoille piparkakkuni." — Selma nauroi katkerasti ja itseään pilkaten. — "Anna minun siis valita sinulle kirjoja ja ohjata opintojasi; minä tunnen Rikhardin maun hyvin. Sinä voit, jos hankit itsellesi vielä sen puolen, tulla aivan toiseksi ihmiseksi sinä aikana kun hän on ulkomailla. Mutta älä koskaan näytä hänelle kirjeitäni äläkä anna hänen avata niitä; sellaista täytyy toisen oppia kunnioittamaan. Ja anna hänen vapaasti lentää pesästä, sitä iloisempi hän on takaisin palatessaan."
"Sinä voit olla oikeassa."
"Luulenpa kylläkin! Et voi uskoa miten mielelläni itse koettaisin parannuskeinoni kelvollisuutta," sanoi Selma leikkiä laskien, "mutta ikävä kyllä en tarvitse sitä."