Vastaus vihlaisi, ja Rikhard olisi voinut purra itseään harmista, koska hän oli sen pakottanut esille.
"Oletko lukenut uuden teokseni suunnitelmaa?" kysyi Rikhard hakien uutta keskusteluainetta.
"Olen. Olen sitäpaitsi uskaltanut tehdä muutamia huomautuksia." Selma kääntyi Rikhardiin päin, ja hänen kasvoillaan oli jälleen niiden tavallinen ilme. — "Minusta se on hieman liiaksi tieteellinen ollakseen oikein kansantajuinen; sinä oletat liian paljon lukijoiltasi."
"Niinkö luulet? Missä sinulla on käsikirjoitukseni?"
"Alhaalla huoneessani; minä menen sen hakemaan."
"Saanko tulla mukaan? Olen hieman utelias näkemään työhuonettasi. Niin, sehän on totta … sinä et uskalla lähteä sinne 'esiliinatta'."
Rikhardin äänessä oli jotakin loukkaavaa.
"Minun puolestani on 'esiliina' aivan turha; minussa on 'esiliinaa' kyllin itseäni varten," vastasi Selma jurosti, "mutta etkö tahdo mennä syömään aamiaista ensin?"
"En, kiitos. Minun laitani on sama kuin Lord Byronin," vastasi Rikhard hymyillen, "en tahdo olla minkäänlaisen ruuan orja. Tule nyt sitten."
Selma kannatti kädellään pitkää hamettaan ja meni Rikhardin edellä alakerrokseen. Porraskäytävässä hän poikkesi syrjään, otti avaimen pieneltä hyllyltä, avasi oven ja pyysi Rikhardin astumaan sisään.