"Ah neiti — ei se ole niinkään helppoa."
"Hm — minä ainakin olen pakoitettu ansaitsemaan rahaa, se on aivan varma."
"Miksikä niin?"
"Isäni köyhtyy köyhtymistään, pian ei hänellä ole mitään minulle annettavaa. Kaikki menee taaksepäin."
Selma lausui viimeiset sanat niin sanomattoman koomillisesti — aivan kuin sillä kaikki olisi ollut sanottu, aivan kuin se olisi ollut kaikkein luonnollisin asia; se, että "kaikki meni taaksepäin". — Väittämätön tosiasia eikä mitään muuta.
"Mihinkä te sitten ryhdytte?" kysyi Aksel mielenkiinnolla, aivan kuin hän olisi löytänyt kultakaivoksen.
"Kas sitä minä en oikein tiedä, mutta rahaa täytyy minulla olla. Katsokaa, minä tahdon tulla maalariksi eläinmaalariksi luullakseni — mutta siitä en tietystikään uskalla puhua vielä pitkään aikaan, sillä se maksaa paljon rahaa. Sitä minun täytyy ensin hankkia itselleni."
"Mutta miten te sen teette?"
"Niin, nähkääs, minulla on suunnitelmani … ja voisihan myöskin tapahtua, että tapaisin jonkun…"
"Kenen?"