"Minä en koskaan luullut, että se voisi saada minut niin kokonaan valtaansa," sanoi Rikhard vetäen syvästi henkeään, ikäänkuin loppuun saakka väsyneenä, "mutta se on luonnollisesti vain ajankysymys."
Hän otti nenäliinansa ja pyyhki useita kertoja otsaansa.
"Musset tiesi sen: On ne badine pas avec l'amour," [ei lempi leikin vuoksi] sanoi hän hymyillen synkästi.
He seisoivat hetken ääneti.
"Kirjoitammeko toisillemme?" kysyi Rikhard äkkiä siirtyen asiasta toiseen. Hän puhui melkein liikeasiasävyllä.
"Emme. Sinä saat kuulla minusta Elviran kautta, hän ja minä aiomme kirjoittaa uutterasti."
Rikhard ei vastannut mitään. Selma sai määrätä.
"Mene nyt puutarhaan ja kävele oikein reippaasti," sanoi Selma, "ei suinkaan kukaan saa huomata mitään kasvoistamme?"
"Niin, sen minä teen," sanoi Rikhard luonnollisemmalla äänellä ja puristi Selman molempia käsiä, "hyvästi Selma. Ja kiitos kaikesta, sinä kunnon sielu."
Rikhardin terävät piirteet kirkastuivat, ja silmissä näkyi kostea kiilto, jota hän ei yrittänytkään peittää.