Kasvojen värähtämättä valuivat kyyneleet, ja jokainen pisara vapautti jotakin vangittua, kutistunutta. Kaikkihan mikä on maannut kuolleena maassa, versoaa jälleen tuulessa ja auringonpaisteessa, kasvaa tuimalla ja leppeällä säällä, joko rikkaruohoksi tai viljaksi, mutta rehevänä ja voimakkaana — niinpian kuin kesä saapuu.
"Herran tähden, mitä on tapahtunut!" huudahti patruuna, joka oli seisonut Kainin ja Abelin edessä, ja palasi nyt takaisin.
"Ei mitään," vastasi Selma pyyhkien silmiään, "tule, lähdetään kotiin."
"Kotiinko? Emmehän ole nähneet neljättä osaakaan!"
"En jaksa enää."
Nyt ääni petti.
Patruuna ei vastannut mitään, näytti vain hämmästyneeltä, ja sitten he lähtivät.
Kun he tulivat hotellin ovelle, pysähtyi Selma.
"Minulla on niin paha tunne," sanoi hän, "menen hiukan puistoon kävelemään."
"Mielellään minun puolestani," vastasi patruuna ja tarjosi Selmalle uudestaan käsivartensa.