"Niin, sama meille kuin teillekin."
Patruuna vain imi tulta sikariinsa. Selmahan oli taaskin lausunut mielettömyyden, mutta sitähän oli hänen hiukan vaikea huomauttaa uudelleen. Naisten kanssa ei koskaan päästä mihinkään: he tahtovat aina sanoa viimeisen sanan. Patruuna tiesi sitäpaitsi vanhastaan, että kun Selma tarttui johonkin, niin hän myös piti siitä kiinni. Keskustelu tuntui epämiellyttävältä. Patruuna olisi mieluimmin väistynyt tieltä.
"Kun sinä menit naimisiin kanssani, olin alaikäinen," sanoi Selma. Mielenjännitys saattoi hänen sydämensä sykkimään nopeasti, mutta sanat olivat elottomat kuin lakipykälä; siinä määrin hän oli käännellyt ja väännellyt niitä mielessään; "minun antamallani velkakirjalla ei olisi ollut mitään pätevyyttä eikä kellään ollut oikeutta minun nimessäni antaa sellaista, ei edes lahjoittaa toiselle mitään siitä, mikä tulevaisuudessa tulisi olemaan omani. Minun persoonani merkitsee enemmän kuin rahani. Jollen ollut kypsynyt niitä hoitamaan, niin vielä vähemmän kykenin itsestäni huolehtimaan. Alaikäinen ei saa hävittää tulevaisuuttaan enemmän kuin rahojaankaan. Se on aivan yksinkertaista logiikkaa."
"No niin, älkäämme nyt riidelkö. Sinä olet huonolla tuulella. Tule juomaan lasillinen shamppanjaa, niin se menee ohi."
"En, minä en tahdo shamppanjaasi," sanoi Selma jyrkästi. Se oli ollut hänestä muutenkin vastenmielistä, mutta että patruuna saattoi tarjota sitä nyt juuri, kun hän ensi kertaa puhui siitä mikä oli vuosikausia kuohunut hänessä, se lisäsi vain katkeruutta.
Mutta patruuna tunsi olevansa kylläinen ja lämmin, ja koska hän aivan hajamielisesti oli kuunnellut Selman puhetta, niin hän ei voinut aavistaakaan mitä ilmassa kyti.
"Sinä olet väsynyt," sanoi patruuna itsepäisesti, "juo, se virkistää.
Entäs viinirypäleitä? Niistähän sinä tavallisesti pidät."
"Anna olla. Minä en välitä."
Patruuna ei vastannut, vaan avasi korkin lennähyttaen sen paukahtaen ilmaan. Selma seisoi liikkumattomana ikkunan luona katsellen häntä, ja hänen kulmakarvojensa väliin kohosi kaksi hienoa ryppyä, kuten aina kun hän oli ärtynyt. Patruuna kaatoi molempiin laseihin ja astui sitten Selman luokse ja aikoi ojentaa hänelle lasin, mutta Selma työnsi pois hänen kätensä niin kiivaasti, että osa sisällyksestä pirskahti lattialle.
"Kuinka sinä käyttäydyt!" sanoi patruuna suuttuneesti, asettaen Selman lasin pöydälle ja tyhjentäen omansa. Mutta sitten hän hillitsi itseään, sillä hän tiesi, että kovuus teki Selman vain äksyisemmäksi.