"Vaimo? — se on sen sanan väärinkäyttämistä!" Selma seisoi kääntyneenä häntä kohti. Posket olivat kadottaneet värinsä, mutta hän katsoi patruunaa rohkeasti silmiin.
Tämä oli jo liikaa patruunalle, ja hänen vihansa kuohui yli äyräittensä.
"Vai nii-in, vanhat siteet eivät enää kelpaa," lausui hän ilkeästi ja puri sikariaan, niin että tupakanlehdet takertuivat hänen huuliinsa, "naisellista uutuudenhalua! … pitäisi kai olla nuori Adonis…"
Selma katsoi mieheensä jäykästi, luotaantyöntävästi; ja tässä kylmässä katseessa oli jotakin, mikä piti patruunaa aisoissa.
"Ei ole sellaista miestä maailmassa, jonka kanssa tahtoisin mennä naimisiin — en ainakaan nyt," sanoi Selma nyrpeästi, ikäänkuin hän olisi puhunut kauan sitten tehdystä vääryydestä.
"No, no, sinä haaveilet vapautta," sanoi patruuna, "mutta ehdotonta vapautta ei ole olemassa. Jokainen asema elämässä tuo pakkoa muassaan; köyhyys ei ole pienin. Muista että ensimäiset, jotka kapinoivat olevaa järjestystä vastaan, olivat langenneet enkelit. Pahuuden peruste eli saatana ei ole mikään pölkkypää, hän osaa kyllä asettaa aikeensa kauneimpaan valoon, ja vapaus on se sana, jota hän enimmän käyttää kultauksena. Mutta paha on paha, ja oikea on oikea."
Patruuna uskoi kaunopuheisuuteensa kuin evankeliumiin, mutta hän oli liiaksi mukavuutta rakastava turvautuakseen siihen muulloin kuin tällaisissa erikoistapauksissa. Kun Selma vain torjui kädellään osoittaakseen siten, ettei hän ollut mieltään muuttanut, valtasi patruunan suunnaton hämmästys. Hän oli mielestään esittänyt asian niin päivänselvästi. Voisiko todella sanoa mitään sitä vastaan, että paha oli paha ja oikea oli oikea? Hänestä tuntui, että hänen vaimoonsa varmaan oli paha henki mennyt tai jotakin muuta senkaltaista. Ja sitten hän kiireesti alkoi ajatella kaikkia tuttuja nuoria miehiä. Mutta ei kukaan heistä tuntunut toistaan vaarallisemmalta. Hän inhosi heitä kaikkia yhtä paljon. Naimaton mies oli hänestä vähäpätöinen olento, vahingollinen eläin, senjälkeen kuin hän itse oli nyt naimisissa.
"Eikö sinulla ole ollut tarpeeksi vapautta? Sinulla, joka olet saanut tehdä mitä ikänä olet tahtonut! Mutta nuo ovat nukkekoti-periaatteita, siinä on piru ja hänen…"
"Ei, ne eivät ole periaatteita, minun luonteeni vain nousee kapinaan, ei mitään — ei mitään muuta kuin sitä, etten voi sietää sinun kätesi koskettavan ruumistani!"
Selma tunsi itse, että hänen sanoissaan oli jotakin raakaa, mikä ajoi veren hänen ohimoilleen, mutta kerran täytyi totuuden tulla ilmi, kuului se sitten pahalta tai hyvältä.