"Minultako?" toisti Aksel Möller iloisesti ja heikko puna kohosi hänen poskilleen.
Selma tuli hämilleen. He olivat kyllä tavanneet toisensa pappilassa muutamia kertoja, mutta tämä oli kaikessa tapauksessa kauhean tungettelevaista. Aksel Möllerin arkuus tarttui häneenkin ja hänen sormensa alkoivat hermostuneesti leikkiä nuorakerästä irtaantuneella päällä.
"Rikhard on kertonut, että teidän äitinne isällä on koko joukko setänne piirustuksia ja luonnoksia."
Silmälasien takana alkoi loistaa, tuo katse merkitsi jonkinlaista hiljaista myöntymistä.
"Minä tahtoisin … oi, minä olisin niin kiitollinen, jos tahtoisitte pyytää äidinisäänne… Minä olisin niin kovin iloinen, jos saisin nähdä ne."
Nuori mies vaikeni ja näytti epäilevän.
Selma punastui, niin että kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. — Hän oli varmaankin ollut kauhean tungetteleva.
"Luuletteko ehkä, ettei äidinisänne…"
"Vaari, mitä vielä. Hänestä ei mikään ole niin hauskaa, kuin saada näyttää niitä." — Aksel epäröi hiukan. "Minä menen sanomaan äidille," sanoi hän sitten reippaasti.
Hän meni perheen puolelle ja palasi hetken kuluttua.