Sitten pappi nousi saarnastuoliin. Paikaltaan ei Selma voinut häntä nähdä, ja hänen sanansa tekivät häneen toisellaisen vaikutuksen kuin tavallisesti. Ääni pääsi nyt täysiin oikeuksiinsa, ja sillä oli harvinainen voima.
Muulloin vähensi sen vaikutusta kasvojen ilme, joka pysyi kylmänä, vieläpä silloinkin, kun ääni ilmaisi liikutusta.
Ääni ei ollut vahva ja ponnistamalla olisi se muuttunut viiltäväksi. Sentähden hän puhuikin hiljaa ja hillitysti. Mutta hän kykeni pitämään mielenkiintoa vireillä taitavan värityksensä avulla, joka antoi esitykselle sekä voimaa että vaihtelua, hänen tarvitsematta ponnistaa liiaksi äänivarojansa.
Hän saarnasi neljännestä käskystä, puhuen siitä, miten ne, jotka asettuvat isäänsä ja äitiänsä vastaan, saavat palkakseen kirouksen ja perikadon; miten Herran käsi on lepäävä raskaana heidän päänsä päällä, eikä maallinen onni tule koskaan kukoistamaan heidän elämänsä tiellä. Hänen äänessäänkin tuntui piilevän jotakin, ikäänkuin salainen musertava tuomio, ja väristys kulki Selman koko ruumiin läpi.
Kuinka hirveätä, jos täytyisi koko elämänsä kantaa sellaista kirousta, — peruuttamattomasti olla tuomittu onnettomuuteen.
Niinkauan kuin Selma kuunteli häntä, täytyi hänen uskoa; niin kävi aina. Vasta jäljestäpäin nousi epäilys.
Oli aivan hämärä alhaalla lehterin alla, missä hän istui pilarin takana, ikäänkuin kätkettynä seurakunnalta. Hänet valtasi ihmeellinen pelko, ikäänkuin kuolo ja tuomio olisivat olleet käsissä ja hän pahantekijä, joka oli mestattava. Hänellähän oli tuollainen riitainen luonne, joka saattoi nousta isää ja äitiä vastaan, jos… Selma ei lopettanut ajatustaan, sillä nyt papin ääni muuttui lempeämmäksi.
Pappi muistutti mieleen, että vain yhden ainoan käskyn täyttämiseen Herra oli liittänyt maallisen autuuden lupauksen. Ja hän lausui sen hitaasti: "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". Se tuntui Selmasta aivan uudelta; se ei enää ollut kulunut katkismusläksy, jonka hän oli lapsuudessaan oppinut; se oli jotakin suurta, ihanaa, joka saattoi hänet vetämään vapautuksen hengähdyksen.
Sitten pappi vaikeni hetkeksi.
Ja hiljaa, kuin uneksien seurasi selitys. Hän puhui siitä, miten onni voi olla niin syvä, että se on kokonaisen elämän arvoinen, vaikkeivät vuodet olisikaan monet; hän osoitti miten vanhempien siunaus rakentaa lasten kodin, ja hän levitti tämän siunauksen ikäänkuin pehmeän maton elämän okaiden yli.