"Luuletko sinä, että hän tahtoo pitää minusta hiukan?" sanoi Selma.
Hänen tapansa oli käyttää "sinä" sanaa hyväilysanana.
"Siitä minä olen varma."
Aurinkoinen hymy levisi Selman kasvoille, ja uusi ajatus iski hänen kokemattomaan mieleensä.
… Kunpahan hän pitäisi kylliksi hänestä…!
Kaikki Selman vanhat suunnitelmat ja tuulentuvat nostivat päänsä esiin.
Kirkkoherra silitti hyväillen Selman tukkaa: hänellä ei ollut enää mitään sanottavaa.
IV.
Patruuna Kristersonin isä oli ollut eläinlääkäri, ja hänellä oli ollut niin suuri praktiikka, että hän oli saattanut säästää pienen omaisuuden pojalleen. Tällä ei ollut lukuhalua, siksi hän antautui maanviljelijäksi. Hänessä oli sitkeää kestävyyttä, jommoinenkin annos afääriviekkautta sekä rohkeutta, ja onni suosi häntä kaiken lisäksi.
Isän oli täytynyt olla ahne voidakseen haalia kokoon omaisuutensa. Poika sai sentähden tuntea niukkojen olosuhteiden painostusta ja oppi panemaan arvoa rahalle, koska hänellä ei ollut sitä runsaasti. Ukon neuvot lankesivat siksi hyvään maahan ja kasvoivat yhdeksi ainoaksi pyrkimykseksi: hankkia rahaa. Sillä sehän oli avain kaikkeen muuhun.
Patruunan nuoruus oli kulunut uupumattomassa työssä. Hevoskaupalla, paloviinalla ja teurashärillä hän oli vaurastunut, mutta kauan sitten hän oli lopettanut sekä hevoskaupan että panimoliikkeen, sillä liikepääomaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja hän oli kelvollinen maanviljelijä.