"Niin, siitä saat puhua sedän kanssa."
"Ja nyt olet sinä minun morsiameni." Patruuna ojensi kätensä, ja Selma antoi hänelle omansa juhlallisen vakavana.
Sitten he istuivat ääneti hetkisen; oli niin paljon ajateltavaa. Selma katkaisi hiljaisuuden.
"Tiedätkös, minun mielestäni on paljon parempi, että sinä olet minua vanhempi — kun oikein asiaa ajattelen. Jos olisit samanikäinen kuin minä, niin et olisi minua viisaampi ja silloin voisi tuntua yhtä turvattomalta kuin yksinkin ollen. Ja sitä paitsi … pelkäisin aina, että unohtaisit minut toisten tyttöjen tähden." Selma puri alahuultaan ja katseli patruunaa viekkaasti silmiin.
"E-ei, sitä sinun ei koskaan tarvitse pelätä!" vastasi tämä hyvillään.
Patruuna ei ottanut lainkaan huomioon Selman onnetonta "jos" sanaa.
"Niin, näin on paljoa parempi," jatkoi Selma, "sillä nyt olet sinä vanha ja viisas ja hyvänä tukena minulle. Ja vaikka ei kukaan uskokaan sitä, niin tahtoisin hirveän mielelläni olla järkevä enkä hutiloiva kuten niin monet tytöt. Saat uskoa, että sellaista saa kyllikseen nähdä pensionissa."
"Sinusta tulee kyllä hyvä vaimo aikaa myöten."
"Niin, tiedätkös, minä tunnen tahtovanikin sitä," sanoi Selma luottavaisesti. "Minä tahtoisin niin mielelläni olla hyvä kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta sitten väliin tulevat taas kaikki vanhat kujeet mieleen enkä voi hillitä itseäni, vaan keksin koiruuksia. Jos minua silloin nuhdellaan, niin tulen vain ilkeämmäksi; sillä sitä minä voin väliin olla, mutta — katsos — silloin minä tavallisesti vaikenen."
"Minä en voisi suuttua sinuun," sanoi patruuna sydämellisesti.