BIRGER. Hyvä ja ymmärtäväinen!
SIIRI. Miksi te nauratte sille?
BIRGER. En suinkaan. Minulle johtui vaan jotakin mieleen. No, ovatko ne ystävällisiä teitä kohtaan täällä?
SIIRI. Ovat.
BIRGER. Ja te olette oikein tyytyväinen?
SIIRI. Kyllä, — vaikka ei se sentään ole, niinkuin oli kotona ennen.
BIRGER. Ettekö kertoisi minulle kodistanne?
SIIRI. Eipä siitä ole paljoa kerrottavaa. Äitini oli ollut vaan palvelustyttö ja isäni sukulaiset olivat kovasti vihoissaan siitä, että isäni meni hänen kanssaan naimisiin. Eivätkä koskaan häntä vähääkään auttaneet. Äiti tuli sairaaksi ja silloin oli isällä kovat ajat; hän ei mitenkään tahtonut päästä eteenpäin. Hän oli vuokrannut nimismiehen kartanon ja me asuimme pienessä sivurakennuksessa. Kalle ja minä leikittelimme aina yhdessä. — — — Minä olin neljätoistavuotias kun äiti kuoli ja isä kuoli vuosi sitten. Silloin olin minä yksin ja setä otti minut luokseen, kun ei minulla ollut muutakaan turvaa.
BIRGER. No ja mitä odotatte tulevaisuudelta?
SIIRI. Ensin opettelen kaiken, mitä täällä konttoorissa on opittavaa ja jos setä huomaa minusta jotakin tulevan, antaa hän minun vielä oppia kirjanpitoa. Silloin minä kyllä tulen toimeen.