BIRGER. Kiitos. Mutta en saanut vielä kertoa loppuun. — Sen minä vaan tahdoin sanoa, että tuo peitetty kylmyys, jota kauan olen luullut Idassa huomanneeni, on vähitellen muuttunut todelliseksi välinpitämättömyydeksi. Ja minä olen saapunutkin tänne vaatiakseni selvitystä. — Ja nyt kun tiedätte asian todellisen laidan, sanokaa, mitä te neuvoisitte minua tekemään.
SIIRI. En minä voi neuvoa teitä mihinkään.
BIRGER. Ja miksette? Te tunnette hänet ja tohdinpa melkein sanoa — minut myös.
SIIRI. Miksi te yhä puhutte siitä. Ettekö olisi voinut odottaa, siksi kuin olisin juonut teeni. Nyt minä en voi syödä enkä juoda. (Telefooni helisee. Siiri tahtoo nousta, vaan Birger ehkäsee.)
BIRGER. Älkää nyt siitä välittäkö, vaan kuulkaa ensin mitä minulla on teille sanottavaa.
SIIRI. Te tahdotte viekotella minua puhumaan jotakin ja sitten saattaa minut pulaan. Mutta se on häijystä.
BIRGER. Saattaa teidät pulaan! Kuinka voitte uskoa minun —?
SIIRI. Minkätähden sitte kiusaisitte minua tuolla asialla. (Helinä.)
BIRGER. Ei. Kuulkaa nyt! Minä tulin tänne sillä vakaalla päätöksellä, että ennenkun täältä lähden, jätän tämän. (Näyttää sormusta.) Siitä huolimatta mitä olette sanonut, tahi ette sanonut.
SIIRI. Vaan jos sitte perästäpäin kadutte. (Helisee.) Se on vaan Kalle, joka tahtoo puhua kanssani.