BIRGER. Kadun! — Minä olen jo tarpeeksi kauan sitä katunut. Mutta nyt se on loppuva.
SIIRI. Minun vikani se ei kuitenkaan ole; minä en ole sanonut mitään. (Helinää.) Siunattu poika! (Juoksee telefoonille, puhuu sinne.) Oletko sinä ihan hurja, Kalle?
* * * * *
Niin, niin, mutta et sinä kumminkaan taloa saa hajoittaa sen tähden.
Minulla on sitä paitse vieraita. (Birgerille, joka aikoo keskeyttää.)
Ei, odottakaa; minä läksytän poikasen ensin. (Telefooniin.) Kuinka sinä
taannoin taas käyttäydyit. Helisytit ihan sedän nenän edessä.
* * * * *
Et ollut telefoonissa! Mitä puhetta se on? — Oh! — — (Katsoo
Birgeriin.) Tämähän on Kallen ääni, vaan taannoinen — — —
BIRGER. Antakaa minun selittää, kuinka — — —
SIIRI. Niin, se oli teidän äänenne! (Telefooniin.) Hyvää yötä, Kaarlo.
Minulla ei ole enään aikaa. (Sulkee telefoonin ja kääntyy Birgeriin.)
Se oli — se oli — Sitä en minä olisi koskaan teistä uskonut. Te
sanoitte itsenne olevan Kaarlo. Ja te sinuttelitte minua.
BIRGER. Mutta älkää siitä noin tulistuko! Sehän oli vaan leikkiä.
SIIRI. Se oli valetta, se oli, oli — — — oh, se oli — — — se oli petosta!