Kuinka hän olikaan vanha ja väsynyt? Hän nousi raskaasti. Nyt oli joulu. Häntä odotettiin.
Heikko ilon heijastus kuvastui hänen kasvoistaan, kun hän ajatteli valoa ja iloa ja kiitollisuutta joululahjoista. Hän oli kärsinyt niin paljon, että hänestä tuntui, kuin olisi itse kärsimys sovittava.
Rikkaan joulu voi olla omituinen.
* * * * *
Rattaat olivat vajassa ja isoisä itse istui juhlapuvussaan puhtaana uunin vieruspenkillä, hänellä oli yllään tummansininen sarkatakki, joka näyttää kankealta ja uudelta kolmenkymmenenkin vuoden vanhana. Isä istuu pöydän ääressä ja lukee rypistynyttä sanomalehteä, joka on kulkenut kädestä käteen, kunnes on tullut tahraiseksi ja pehmeäksi kuin vanha seteli.
Pöydällä loistaa lamppu. Puhdas liina peittää pöytää ja särvinvati on jo esillä, vierellään leipää.
Ruokaa laitetaan tuvassa, säästyy siitäkin. Sängyssä on perunavati peitettynä päänalusella lämmön säilyttämiseksi. Kala kiehuu parhaillaan, ja äiti sekottaa puuroa, niin että lämmin höyry leviää ympäri huoneen kiihottaen ruokahalua. Isoisän silmät seuraavat kauhan kiertoliikettä sillä nautinnolla, jota toimeton tuntee työtä katsellessaan.
Äiti on tuskin kolmenkymmenen ijässä mutta näyttää vanhemmalta, jos häntä vertaa ylemmän luokan naisiin. Hän on iso ja voimakas, posket ovat sileät ja punaset ja hän pyhkäsee kasvojaan silloin tällöin esiliinallaan, sillä lieden ääressä on lämmintä.
Pienokaiset pyöriskelevät pitkin lattiaa, hyvin levottomina, mutta ääneti ja hartaina, sillä äiti pitää järjestystä. Yksi heistä seisoo lieden ääressä, ja kun luulee, ettei häntä huomata, koettaa hän etusormellaan varovasti kalanpalasta tunnustellakseen, onko se kiehunut.
"Paavo annas olla!" huudahtaa äiti ja pukkaa häntä päähän toisten salaa virnistäissä.