Hän seisoi peilinsä edessä ja täydensi pukeutumistaan huolellisesti, tarkasti kuten kaiken mitä teki. Viimeiset päivät olivat olleet pelkkiä juhlia ja kutsuja, sillä kaikki tahtoivat nähdä hänet, kaikki tahtoivat sanoa hänelle jäähyväiset ennenkuin hän jätti kaupungin.
Täksi päiväksi oli työväenyhdistys komeaan huoneustoonsa laittanut juhlan, ja toimittaja itse oli sepittänyt vaikuttavan runon, jolla hän jätti hyvästit yhdistykselle.
Hän ei ollut vielä kolmeakymmentä täyttänyt, mutta näytti vanhemmalta; tukka oli otsanrajasta harva, tumma ja sileäksi kammattu. Solakka vartalo oli aika soma, etenkin mustissa, ja koko ihmisessä oli jotain silkosta sievistettyä: saavuttamaton, kohtelias tyyneys, joka pakotti kaikki kohteliaiksi.
Lyhyt talvipäivä oli jo lopussaan ja kaasu sytytetty hänen sievässä kaksikamarikossaan. Kello soi ja kohta sen jälkeen avautui ulommaisen huoneen ovi. Toimittaja heitti viimeisen silmäyksen peiliin, pyyhkäsi viiksiään ja astui esille. Hän näki aivan nuoren miehen, joka kumartaen seisoi oven pielessä. Tuo oli tavallaan tuttu, oli näet avustanut lehteä. Enempää ei toimittaja hänestä tietänyt. Hänen toimeentulonsa näytti olevan vaikea. Esiintymisessä oli jotain joka sen sanoi vaikka vaatteet olivat siistit ja moitteettomat. Hänen aikomuksensa oli ottaa ylioppilastutkinto, mutta hän ei koskaan ollut käynyt missään kunnollisessa oppilaitoksessa, vaan luki yksityisesti ilman suuria onnistumismahdollisuuksia. Hän kirjotti kuitenkin luontevasti ja tuntui lukevan paljon.
"No, hyvä herra Andersson", sanoi toimittaja hyväntahtoisesti. "Mitäs on sydämellä? Pyrkiikö joku pieni kynänpiirros päivänvaloon?"
"Ei, ei nyt", vastaa puhuteltu hämillään ja hänen kasvojensa väri vaihtui. "Tahdoin vain kysyä, voisinko saada jotain korvausta kirjotelmistani."
"Ei, paras herraseni, sitä saamme vielä hiukan aikaa odottaa", sanoi toimittaja hymyillen. "Te olette vielä liian kypsymätön voidaksenne saada korvausta. Olen ottanut lehteen koelmanne tehdäkseni teille palveluksen."
"Olen teille hyvin kiitollinen", sanoi nuori mies anteeksi pyytävästi. "Suokaa anteeksi kysymykseni."
"Ei vaaraa. Päivä tulee, jolloin kokoatte rahaa kirjotuksillanne", sanoi toimittaja iloisesti.
Hänen suosikkinsa näytti aikovan sanoa jotain, mutta sitten voitti kainous, hän kumarsi hätäisesti ja meni. Eteisessä hän pysähtyi ottamaan päällystakkiaan, ja juuri hänen lukkoon tarttuessa lykättiin ovi ulkopuolelta auki.