Ei nytkään voimakas kulkuri vastannut, vaan sulki raudanlujasti ritarin molemmat kädet yhteen kouraansa.
— Kas niin! — jatkoi ritari. — Mitä tyhmyyksiä? Etkö käsitä, että jos vaativaisuutesi sijaan nöyrästi anot almua, tyhjennän minä tosikristittynä kukkaroni pussiisi.
Yhtä muuttumattoman mykkänä tarttui kulkuri toisella, vapaalla kädellään ritarin lantioon. Silloin alkoi uhkaava ryppy ritarin otsalla hyväntahtoisesti silitä, ja hän änkytti:
— Mies parka, lähdetään edelleen ja nauretaan yhdessä koko jutulle. Olemme nyt laskeneet leikkiä kylliksi ja sinun avoimet kasvosi herättävät luottamusta. Tahdot koetella jalosukuisen kylmäverisyyttä ja minä olin hämmästyvinäni koetellakseni tarkoituksiasi. Nyt käsitämme toistemme pilanteon ja sinun tulee seurata minua kotiin ja aterioida minun omassa pöydässäni.
Vastaukseksi ravisti kulkuri ritaria niin että haarniska rämisi ja luulevyt kalisivat. Sitten heitti hän tämän maahan ja pani polvensa ritarin rinnalle.
— En voi käyttää miekkaani, kun satuin livahtamaan, — huohotti ritari hymyillen kylmän hien helmeillessä hänen otsallaan. — Ritarillisuuden lait… Herraseni… Sallikaa minun kutsua teitä herraksi… Herraseni, luotan täydellisesti ritarillisuuteenne.
Kulkurin silmissä välähti loisto ja hän sulki ritarin tämän omaan viittaan kuten säkkiin ja sitoi nurkat pään yli korviksi.
— Nyt ymmärrän, ystäväiseni, mitä kello on lyönyt, — sanoi hän taputtaen ritaria päälaelle pitkien korvien väliin.
Mutta älä anna voimakasten käsieni ja tomuisten vaatteitteni peloittaa itseäsi. Siisti tohtorintakkini riippuu kotona koulusalissa. Olen vaan mies, joka kernaasti kuljeskelen ympäriinsä metsiä ja maita tutkien kaikkea huomattavaa tienpuolessa. Toissapäivänä tapasin kasvin, eilen kovakuoriaisen, tänään tutkin ihmistä.