Leena. Tappi valmis… Mutta miten on laita imellöspadan? (vetäytyy pois).
Heikki (hätkähtää). Jassoo, kanavilla… olin vähällä unhottaa koko padan (menee hämmentämään). Hys-hys… näinköhän se nyt taas oli?… Ihme ja kumma se onkin, ett'en minä ikänäni tahdo päästä noista ämmien töistä selolle, vaikka kuus päivää viikossa teen niitä ja yhden vaan omiani… Tosinhan ne eivät nyt minun luonnollenikaan oikein sovi… Mutta nurinhan se Jumala on muutenkin asettanut lukkarin päiväjärjestyksen… (hämmentää).
Leena (tulee kirnu kädessä). Älä siinä nyt sitä taas koko päivää nuljuta… Hyvä kun…
Heikki. Koetetaan, koetetaan, muijaseni.
Leena. Minä sanoin jo, että anna sen olla… Mutta tuota saat jauhaa niin paljo kun haluttaa. Ja laitakkin, että se on siksi valmiina kun minä ehdin keittää "pylsyperunat" ja saan leivät uuniin.
Heikki (itsekseen). Pylsyperunat! Sekin vielä.
Leena. Tee työtäsi äläkä turaja!
Heikki (tarttuu kirnun mäntään). Koetetaan, koetetaan muori hyvä (alkaa kirnuta). Mutta kuinkahan kauvan ne pylsyperunat viipyy…
Leena. Älä sinä niistä huolehdi. — Kääri sinä vaan hihasi, ett'et tahri itseäsi.
Heikki (kääri hihansa). Joko nyt…