Heikki (koettaen peittää takin liepeellään kirnua, hätäilee). Nyt se tulee kumminkin… Mitäs ihmettä sille sanon?… (ääneen). Äläs vielä Taa-vetti… Katsoppas sitä tappia; — mitäs siitä arvelet… äsken sen tehdä sukasin.
Taavetti (kiertää tappia). Jaa-ah! Mutta ei kanttori vaan pahaksi pane jos sanon, minusta tämä on vähä lintallaan kuin Aaronin sauva… heh… heh… Mutta kelpaahan se nyt lukkarin työksi… heh… heh! Mutta minähän olin kahden vai…
Leena (huutaa tuvassa). Joko sinä taas turajat… Tee työtäsi äläkä siellä itseksesi pöpise!
Taavetti (pelästyneenä). Mi-mikä se oli?
Heikki (itsekseen). Ahaa pitääpä sitä äijää vähä pelotella. (Taavetille). Kirkontonttu se siellä kummittelee…
Taavetti. Kirkontonttu tuolla? (osoittaa sormellaan huoneriviä kohden, josta kaiku kuuluu) … ja sillä oli niin sinun emäntäsi ääni… Mitähän se tietää?
Leena, (tulee samassa pöllähtäen sellaisella kiireellä, että Taavetti vallan pelästyy). Niinkö sinä vetelys työtäsi teet?… Häh?… ett'en minä paremmin sano…
Heikki. So so, se kummitteli tuolla ylisillä…
Leena. Kummitteli ylisillä?…
Taavetti (hieroo ja suistelee silmiään tähystellen Leenaa, lähestyy vihdoin). No mutta emäntähän se onkin… ja kun olin vähällä luulla teitä kirkontontuksi… Päivää sitte…