Asuimme tällä kertaa setämme luona, joka meidän käytettäväksi oli jättänyt hänen talossaan olevan pienemmän asuinrakennuksen. Setä, yleisesti kunnioitettu ja kaupungin kunnallisissa asioissa innokkaasti toimiva vanhus, oli naimisissa serkkunsa Sofia Wacklinin kanssa, mutta heidän avioliittonsa oli lapseton.
Oulu oli meissä veljeksissä saanut kolme kavaljeeria lisää. Ja taajaan oli siellä sinä kesänä tanssipitoja ja muita huveja, milloin kaupungissa, milloin Raatin saaressa tai kaupunkilaisten omistamille niittymaille rakennetuissa huviloissa.
Sedällänikin oli Kaukopellollaan huvila, mikä sisälsi äärettömän suuren salin, johon mahtui koko Oulun "sosieteetti" ja joka oli ikäänkuin rakennettu sedän nimipäivän, Laurin päivän viettoa varten, jolloin tuo "sosieteetti" sinne miehissä ja naisissa kokoontui. Kuinka huolellisesti kaikki oli näitä nimipäiviä varten varustettu, osoittaa muun ohessa se, että sedän talon ylisillä kolmessa isossa laatikossa säilytettiin monta kymmentä, ehkäpä satakunta merivahapiippua varsineen, jotka piiput Laurin päivänä Kaukopellolle vietiin miesvieraitten käytettäviksi, koska he siihen aikaan mieluimmin piippua polttivat.
Että syötäviä, varsinkin lohiruokia, ja juotavia näissä pidoissa runsaasti tarjottiin, siitä ei minun tarvinne mainita. Ilo oli ylimmillään. Vanhuksetkin ottivat osaa piirihyppyihin ulkosalla, ja usein leskisillä oltiin. Päivää jatkettiin Pohjolan valoisalla yöllä. Purjehdusretkiäkin joskus tehtiin.
Harrastaen siihen aikaan kasvitiedettä, keräilin ja tutkin ahkerasti kasveja, jotenka en aikaani sentään pelkkiin huvituksiin tuhlannut.
Kolmannen kerran kävin Oulussa kesällä 1877. Setäni oli äkkiä sairastunut ja kutsui sähkösanomalla minut luokseen. Läksin matkalle höyrylaivalla, sillä eihän rautatietä Ouluun silloin vielä ollut. Kun perille pääsin, oli setä onneksi jo jalkeilla ja tauti ohi.
Oltuani Oulussa muutamia päiviä, matkustin perheeni luo, jolle olin hankkinut kesäasunnon Keuruulla. Kulkiessani laivalla Oulusta Vaasaan, tutustuin taiteilija Severin Falkmaniin, joka, vaikka hänen oli aikomus kulkea laivalla Helsinkiin asti, nyt Vaasasta seurasi minua Keuruulle, mistä sitten yhdessä vesiä myöten matkustimme Hämeenlinnaan ja sieltä junalla Helsinkiin. Meidän kesken syntyi tällä matkalla ystävyys, joka lämpimänä pysyi Falkmanin kuolemaan asti.
IV
JOROISISSA.
En osaa sanoa minä vuonna ensimäistä kertaa Joroisissa kävin. Lienen silloin ollut 8-vuotias. Äidin ja veljieni kanssa sinne matkustimme kolmen hevosen vedettävissä katetuissa vaunuissa. Matkalla oli paljon vastuksia siitä, että kyytihevoset, jotka eivät olleet tottuneet kolmivaljakkona kulkemaan ja joille länget ja mäkivyöt olivat liian väljät, eivät vaunuja tasaisesti vetäneet. Tuon tuostakin ne seisattuivat, varsinkin ylämäessä, jolloin vaunut pyrkivät pyörimään taaksepäin, minkä estämiseksi vanhin veljeni aina riensi asettamaan kiviä takapyöräin alle.