Fredrik veljeni ja minä olimme toisena kesänä Joroisiin lähtiessämme Viipurissa ostaneet ison upseerinteltan, joka pystytettiin Braseborgin pihalle ja jossa me ilman lämpimänä ollessa yöllä nukuimme. Rapatilassa asuessamme hankittu purjevene niinikään Joroisiin tuotiin, ja ahkerasti sitä siellä käytettiin, varsinkin Puomilassa, Joroisselän toisella puolella käydessä, jonne äskenmainitun veljeni usein teki mieli erään tummasilmäisen neidin tähden.
Kalastusretkiä joskus tehtiin, kerran suurella joukolla Leppävirtain puolelle asti, jolloin meitä Varkauden tehtaalla rosvoina pidettiin, eikä meille missään yösijaa annettu, jotta täytyi tyytyä ison sikoläätin ylisiin, missä sattui heiniä olemaan. Syksyllä jänisparkoja vainottiin, mutta useimmiten huonolla menestyksellä.
Vaan ei aikaa sentään pelkkiin huvituksiin käytetty. Rovastin poikapuoli Th. Järnefelt ja minä pidimme toisena kesänä pitäjäntuvalla koulua — en enää muista kuinka usein viikossa —, johon kokoontui lähiseudulta melkoinen joukko poikia lukemista, kirjoittamista ja laskentoa oppimaan. Ryhdyimme myöskin toimiin ensimäisen kansankirjaston hankkimiseksi pitäjään. Tarpeellisten varain hankkimiseksi toimitettiin rahankeräys ja muistaakseni iltamakin. Siten kootuilla varoilla ostin minä sitten Viipurissa ensimäiset kirjat ja perille lähetin.
Vielä on minun mainittava kuinka niiden komeain tallihevosten kävi, jotka meille perinnöksi jäivät. Huonosti niiden kävi. Ainoastaan kahdesta vaunuparista saatiin kunnolliset hinnat. Kaksi erinomaisen kaunista raudikkoa ja uljaan mustan oriin vei Örnberg Pietariin myytäväksi. Toisen raudikon jalka pahasti vioittui Pietarin kadulla ja muut oriit saivat "patin" kauan tallissa seisoessaan, jotenka kaikki menivät polkuhintoihin. Minun lemmikiltäni, liinaharja-oriilta taittui jalka, kun tuo ruotsalainen tilain hoitaja sillä ajoi heikolla jäällä, ja se oli tapettava. Toinen musta orit hirtettiin kengittäessä, sitä kun ei saatu pysymään paikallaan muulla tavoin kuin että pää suitsilla korkealle nostettiin ja nyt, Örnbergin sattumalta poissa ollessa, niin pahasti pingoitettiin, että hevonen kuolleena kaatui maahan.
V.
VÄÄRÄKOSKELLA.
Kesällä 1860 ei isäni ollut poikiensa kanssa Joroisissa. Hän oli edellisenä talvena mennyt uusiin naimisiin ja oleskeli nyt Vääräkosken tilalla, josta hänen vaimonsa oli toisen puolen perinyt eräältä enoltaan ja jonka toisen puolen isäni sittemmin lunasti.
Emintimäni, Sofie v. Wendland, oli isän puolelta tanskalaista tai holsteinilaista sukuperää, mutta Viipurissa syntynyt suomalaisesta äidistä. Miksi isä oli Tanskasta Suomeen muuttanut, se seikka on salaperäisyyden huntuun verhottuna; tyttärellä ei siitä varmaa tietoa ollut. Nuorena upseerina oli v. Wendland palvellut Tanskan sotaväessä Köpenhaminassa, josta hän sittemmin siirtyi venäläiseen sotaväkeen ja pääsi linnamajuriksi Viipuriin. Syynä tähän siirtoon lienee ollut joku rakkauden suhde hänen ja erään ruhtinaallisen naishenkilön välillä, jonka johdosta tuo nuori upseeri, joka kuuluu olleen erinomaisen komea mies, kotimaastaan karkoitettiin, kun hänelle ensin oli hankittu virka Venäjän sotaväessä. Emintimäni naimisiin mennessä ei hänen isänsä enää elänyt.
Meitä veljeksiä isämme naimisiin meneminen ei miellyttänyt. Ventovieras oli meille tuo 30-vuotias emintimä. Mutta ennen pitkää opimme hänessä tuntemaan hienosti sivistyneen, älykkään ja jalomielisen naisen, johon ystävyyden siteillä kiinnyimme. Molemmat veljeni olivat tavallaan jo lentäneet ulos kotipesästä, oleskellen lukukausina Helsingissä opintoja yliopistossa harjoittamassa; minä yksin olin vielä varsinaisesti kotiin kuuluva.
Vuonna 1862 vietin ensimäistä kesää Vääräkoskella. Sinne on 16| kilometrin matka Viipurista Pietariin päin. Kartano sijaitsee Perojoen rannalla, päärakennus puutarhan ympäröimänä erillään muista rakennuksista. Talon kohdalla on joki levinnyt lammen muotoiseksi, missä on kaksi saarta, isommassa mylly, jota käyttää noin kaksi metriä korkean kosken toinen haara. Toinen, puutarhan puolella oleva haara virtaa siihen rakennetun padon yli ja sitten kuohuen, kohisten kivikkopohjaa myöten jotenkin pitkän taipaleen. Lammentapaisen yläpuolella on pieni koski, ja tällaisia koski- ja virtapaikkoja on samassa joessa aina jonkun välimatkan päässä useita. Niistä enemmän tuonnempana.