Poistuin ja palasin seuraavana päivänä.
Sama suunnitelma ja samat väitteet Snellmanin puolelta, sama äreä ääni ja sama katkera tyytymättömyys minuun ja koko silloiseen nuoreen sukupolveen. Minun puoleltani samat selitykset hänen tuumansa toteuttamisen mahdottomuudesta.
En muista, kuinka monta kertaa eri päivinä tuo väittely uusiintui, kunnes Snellman vihdoin luopui kaksoislehti-tuumastaan ja rupesi minulta kyselemään, kuka kelpaisi ja voitaisiin saada Morgonbladetin päätoimittajaksi Hagmanin jälkeen. Ehdotin muutamia henkilöitä. Mutta ei niistä kukaan Snellmanille kelvannut. Jokaisella oli joku heikko puoli ja puute. Joko ne olivat liian taitamattomia tai liian epäkäytännöllisiä taikka tarvittiin niitä muuhun työhön. Satuinpa muiden muassa ehdottamaan yhden Snellmanin omista pojista, joka joskus oli kirjoittanut Morgonbladetiin ja osoittanut taipumusta tällaiseen työhön.
Hänen nimensä mainittuani, rupesi Snellman kiivain askelin ja ääneti astumaan edestakaisin huoneensa toisesta päästä toiseen ohimennessään aina minuun tylysti katsahtaen. Sitä kesti kotvan aikaa. Sitten seisattui hän eteeni, lausuen:
"Oletteko hullu? Oletteko tosiaan hullu? Kelpaisiko sanomalehden päätoimittajaksi mies, joka käy yötakissa ja tohvelit jalassa? Oletteko hullu?"
Huomaten ällistyksenä lisäsi hän leppyneellä äänellä: "Te varmaankaan ette koskaan käytä yötakkia ettekä tohveleita."
Siihen päättyi neuvottelumme. Morgonbladetin päätoimittajaksi tuli maisteri K.V. Forsman (nykyinen kansakouluntarkastaja Kaskisten piirissä), joka siinä toimessa oli vain yhden vuoden, minkä kuluttua Aug. Hagman jälleen päätoimittajaksi rupesi.
* * * * *
Oli Wilhelmin päivä v. 1881, Snellmanin nimipäivä. Vanhan tavan mukaan kävi ylioppilaita aamulla laululla tervehtimässä kunnioittamaansa ja rakastamaansa suurmiestä, ja heitä seurasi, niinikään vanhan hyvän tavan mukaan, joukko Snellmanin entisiä oppilaita. Niinkuin samana päivänä aina ennenkin piti Snellman nuorisolle asuntonsa portailta ytimekkään ja innostuttavan puheen, ja viimeisen laulun vaiettua tapahtui mitä ei ennen ollut Wilhelmin päivänä tapahtunut, se nimittäin, että Snellman kutsui koko kokoontuneen nuorison ja sitä seuranneet entiset oppilaansa tulemaan hänen asuntoonsa. Sinne meni miehiä niin paljon kuin huoneisiin mahtui ja niiden joukossa minäkin.
Kun oli laulettu muutamia lauluja ja mietoa viinimaljaa maisteltu, poistuivat vieraat; mutta sitä ennen oli isäntä kutsunut kahdeksan noista entisistä oppilaistaan palaamaan päivälliselle. Nämä kahdeksan olivat professorit Th. Rein, O. Donner, Jaakko Forsman ja J.J. F. Perander, lehtori Julius Krohn, dosentti E. Böök ja maisteri Aug. Hagman sekä allekirjoittanut, joka edusti oppilaiden nuorinta ikäluokkaa.