Olin huomaavinani vienon hymyn suuren opettajan huulilla, kun hän minut kuulijainsa joukossa näki. Ja useita vuosia myöhemmin, kun muistutin Snellmania tuosta tottelemattomuudestani, nauroi hän makeasti ja lausui:
"Oikein teitte". [Snellman ei minua silloin enää sinutellut.] "Mitä sellaisista neuvoista. Itsehän jokainen paraiten tietää, mihin pystyy ja kykenee. Ei niistä ikinä mitään tule, jotka muiden neuvoihin turvautuvat ja niitä sokeasti noudattavat."
Ja onneksi minulle tottelemattomuuteni oli. Jos olisin neuvoa noudattanut, niin en koskaan olisi saanut Snellmanin suullista opetusta kuulla, hän kun jo seuraavana keväänä senaattoriksi nimitettiin ja siten jätti opettajatoimensa yliopistossa.
* * * * *
Erottuaan senaatista v. 1868 ei Snellman muutamiin vuosiin kirjoittanut mihinkään sanomalehteen. [Senaattorina ollessaan oli hän, milloin katsoi tarpeelliseksi kääntyä yleisön puoleen, julaissut kirjoituksensa ruotsinkielisessä virallisessa lehdessä.] Mutta v. 1872 alkoi hänen tunnettu nimimerkkinsä esiintyä Morgonbladetissa, ja vuodesta 1876 alkaen oli hän kuolemaansa asti yksi tämän lehden ahkerimpia avustajia, kirjoittaen useimmiten ilman nimimerkkiä.
Kun Morgonbladetin silloinen päätoimittaja Aug. Hagman viimeksi mainitun vuoden lopussa, väsyneenä rasittavaan sanomalehtityohön, tahtoi erota lehden toimituksesta, syntyi Snellmanissa se tuuma, että Uusi Suometar ja Morgonbladet olisivat siten yhdistettävät, että niitä hoitaisi sama toimitus ja molempien sisällys olisi sama, toisessa suomen ja toisessa ruotsin kielen muodossa.
Eräänä päivänä kutsutti Snellman minut luokseen ja esitti tuon tuumansa. Hänellä oli valmis suunnitelma. Minusta piti tulla noiden molempien lehtien päätoimittaja. Avustajiksi saisin suuren joukon eteviä kirjailijoita, jotka nimiltään mainittiin. En niitä kaikkia enää muista; mutta joukossa olivat ainakin Yrjö Koskinen, A. F. Granfelt, Th. Rein, A. Meurman, Julius Krohn, K.F. Ignatius, O. Donner, Jaakko Forsman, J.J.F. Perander, Alb. Forssell, A. Almberg sekä veljekset J.R. ja E. Aspelin. Ellen väärin muista mainittiin myöskin Z. Topelius. Ne olisivat kaikki minun komennettavinani. Jokaisen piti kirjoittaa mistä ja milloin minä vain käskin. Mitä suomeksi kirjoitettiin, se oli alkuperäisenä pantava Uuteen Suomettareen ja ruotsinnoksena Morgonbladetiin, mitä ruotsiksi, se alkuperäisenä jälkimäiseen ja suomennoksena edelliseen. Kaikki toimisto-työ, ulkomaan osasto, uutiset y.m., oli tietysti suoritettava molemmin kielin.
Koetin osoittaa, kuinka hankala ja käytännössä mahdoton sellainen toimitus tulisi olemaan, kuinka monihenkistä toimituskuntaa se vaatisi; kuinka vaikeata olisi saada kunnollisia ja luotettavia kääntäjiä ja varsinkin sellaisia, jotka pystyisivät hyvin kääntämään suomesta ruotsiksi; kuinka epävarma ja epäsäännöllinen se apu oli, jota saatiin ulkopuolelta varsinaista toimituskuntaa; kuinka raskaaksi kahden erikielisen lehden toimituksen järjestäminen ja valvonta kävisi päätoimittajalle, ja kuinka minun heikot voimani eivät mitenkään kestäisi tässä toimessa, johon ei minulla kykyäkään ollut.
Snellman tuon tuostakin keskeytti puheeni. Äreällä äänellä hän väitti, että kaikki, mitä minä sanoin, oli pelkkiä verukkeita, laiskan miehen estelyjä. Nykyisen nuoren sukupolven miehet ovat saamattomia ja laiskoja melkein kaikki. Ei ole heissä innostusta eikä mielen lujuutta; eivät saa mitään aikaan. Eivät kelpaa sanomalehti-miehiksi mokomat. Toista maata oli esim. Lars Hierta Ruotsissa, Aftonbladetin perustaja ja monivuotinen toimittaja. Hän teki työtä kuin mies. Kun hän ei enää jaksanut kirjoittaa istualta, kirjoitti hän seisaalta ja kun ei enää jaksanut seista, laskeutui hän polvilleen ja kirjoitti siinä asennossa.
Sain miettimisen ja katumisen aikaa seuraavaksi päiväksi, jolloin minun oli tultava takaisin.