— Hyviin käsiin minut jätittekin, — huusi hän -huoleti olisivat saattaneet tappaa minut. Antakaa viinaa.
Hän sai sitä.
— Mikä sinua vaivaa, tribuuni? — kysyi Tódor Stánila, kylätuomari.
— Kun tuo unkarilainen koira tapettaessaan oli puhkaissut silmäni, vietiin minut lähimpään taloon. Siellä hoidettiin minua eilinen yö ja koko päivä. Illalla kuitenkin kaikki pakenivat. Sanottiin että kuolleet koputtavat ikkunoita, tärisyttävät seiniä ja lausuvat kirouksia kylän yli…
Talonpojat katsoivat kauhistuneina toisiinsa. Bora jatkoi:
— Sinä, kylätuomari, kokoo aseelliset, menkää ulos ja lyökää kuolijaaksi ne haavoittuneet, jotka vielä ovat hengissä.
Kylätuomari kalpeni.
— En tee sitä, tribuuni, on jo tarpeeksi vuotanut verta.
— Emme mekään sitä tee — sanoivat preszákalaiset — anna jäädä sikseen, tribuuni, kylmä heistä muutenkin lopun tekee.
— Sinä Valea, — puhui Bora rotevalle, nuorelle miehelle — joko sinustakin tuli lampaansydän?