Silloin aukeni asunnon ovi ja valossa näkyi korkeavartaloinen herrasnainen. Hän oli vielä nuori, mutta hiuksensa olivat harmaat. Ei vanhuudesta, vaan kärsimyksistä. Kasvoissa ilmeni ääretön suru. Kun hän kohotti silmänsä taivasta kohden, näytti siltä kuin sielu jo olisi jättänyt tämän kurjan, viheliäisen maan…
Nojautuen pappiin hän puhui:
— Ihmiset! Preszákassa tapoitte mieheni ja kaksi lastani… Yksin pakenin tänne… Yksin olen, ei minulla ole ketään maailmassa… Tuskassani käännyin Jumalan puoleen ja Hän osotti minulle ainoan poikansa, Vapahtajamme, joka ristinpuussa antoi anteeksi vihollisilleen. Sitten korotti hän äänensä:
— Minä annan teille anteeksi, sillä te ette tiedä, mitä olette tehneet.
Herra Jumala armahtakoon teitä!
— Amen! Rukoilkaamme! — lopetti pappi ja vitkaan sopisten joukko luki rukouksen papin sanain mukaan. Sen jälkeen pirskoitti hän heitä pyhällä vedellä ja jokainen teki ristimerkin.
Tunnin kuluttua Ursz'in luokse piiloutuneet unkarilaiset lähtivät aseellisten preszákalaisten suojeluksen alaisina Gyula-Fehérvár'iin päin. Takimmaisena, talonpoikaisrattaiden oljilla, lämpimän turkin alla, nukkui pieni vaaleaverinen tyttö; hänen vieressään astuskeli, pyssy olalla, Valea… Ja Valea nosti katseensa ylös taivaaseen ja tyyni rauha laskeutui hänen sydämeensä… lapsen itkua ei enään kuulunut hänen korviinsa.
Kaksi tapausta
I.
Paukkuvassa pakkasessa oli Vizaknan tappelu. Toisella puolen Bern kahdentuhannen miehen kanssa. Toisella puolen kenraali Puchner kahdeksantuhannen vakinaisen sotamiehen ja useampien tuhansien kapinoitsevien saksilaisten ja valakkilaisten kanssa.
Kello yhdeksän seuduissa tuli kaupunkiin horjuvin askelin ja pyssyynsä nojaten Bárdy, neljännen honvédpataljoonan varusmestari.