— Sinä tulet ensimmäiseksi, pooppa, — sanoi Bárdy ja kutkutteli pistoolilla pappia.
— Hyvä on, herra upseeri, mutta mitä tehdään vangeille? — vastasi nöyrästi pooppa, jonka itsepintaisuutta häntä vastaan tähdätty pistooli nähtävästi masensi.
— Ne minä saatan Vizaknaan, ylikenraalin eteen.
— Mutta mekin menemme sinne, herra upseeri.
— Niinkö? Vastakkaiseen suuntaan sotatantereelta? Sen mielellänne teette, sen tiedän. Ei, pooppaseni, minä tarvitsen vain neljäkymmentä aseellista miestä, muut menkööt pakenevan Bem'in jälkeen… muuten minä yliluutnantinsanallani vakuutan, että ylikenraali ammuttaa teidät kaikkityyni.
Pooppa ilmoitti uskolaisilleen upseerin tahdon. Jos tuossa vertajanoovassa joukkiossa olisi ollut yksi ainoa rohkea mies, olisi Bárdy ollut hukassa. Mutta sitä ei ollut. Hirmutöittensä takia heillä oli paha omatunto ja se teki heidät pelkureiksi. He valitsivat nuot neljäkymmentä aseellista saattomiestä ja pooppa asettui heidän etunenäänsä. Sillä aikaa Bárdy myötätuntoisuudella tarkasti untuvaposkisia poikia, jotka uhkamielisellä äänettömyydellä olivat kuunnelleet kohtausta. Äkkiä juolahti aatos hänen päähänsä.
— Oletteko Wienin legioonan jäseniä? — kysyi hän.
— Olemme.
— Tiedättekö jotain Stramm nimisestä legioonalaisesta?
— Tässä olen, — vastasi eräs ääni ja sievä, voimakas, tummaverinen poika astui esiin joukosta.