— Osaan, mutta iltaisin minun on tapana nukkua.
Näin sanoen kääntyi hän pois ja jätti siihen Bárdyn.
Seuraavana päivänä aamulla Bárdy, telttakatoksen alla tupakoiden, katseli satamaa. Galatz oli viheliäinen pieni kaupunki, likainen, ilman kivikatuja ja öljylampuilla valaistu. Vain Tonavan rannalla seisoi pari kaksikerroksista rakennusta.
Erään vihreillä ikkunanverhoilla varustetun yksikerroksisen portin yli näkyi keltaisella pohjalla kaksipäinen musta kotka. Siinä talossa asui Itävallan konsuli.
Bárdyn käsi puristui hiljaa nyrkkiin, kun hän näki tuon linnun.
Sitten hän huomasi, että juuri kotkan yläpuolella, ensimmäisessä kerroksessa, verho vedetään ylös eräästä ikkunasta ja kullatussa häkissä oleva papukaija pistetään siitä ulos.
Papukaija keinutteli itseään hetkisen aikaa hiljaa, sitten se alkoi äänekkäästi, niin että koko satama saattoi kuulla, huutaa:
"Unkarilainen roisto, unkarilainen roisto, kuss!"
Bárdy kavahti pystyyn. Veri syöksyi hänen päähänsä. Hän kiiruhti alas kannelta, rientääksensä rannalle ja saattaaksensa tuon tyhmän linnun vaikenemaan.
Mennessään kapteenin kajuutan ohi, hän näki että seinä oli täynnä kauniita pyssyjä. Hän tahtoi mennä sisään, mutta kajuutta oli lukittu.