— Hyvä. Odotetaan — jupisi hän. Elokuun päivä paistoikin jo kovin kuumana ja lintu otettiin heti sisään.
Iltapuoleen nousi edullinen tuuli; kapteeni kokosi matkustajat laivaan, jotta jos lastaus saadaan suoritetuksi, voitaisiin vielä yön kuluessa lähteä matkalle.
Silloin astui sillalle hänen luokseen Rudolf Bárdy.
— Herra kapteeni, minä onnittelen teitä pyssy kokoelmaanne. Minäkin osaan aseita arvostella, mutta noin kaunista kokoelmaa en ole vielä nähnyt.
— Ettehän vielä ole sitä nähnytkään. (Samassa vedettiin verho taas ylös ja papukaija ilmestyi konsulin ikkunaan.)
— Minä näin lasioven läpi.
("Unkarilainen roisto, unkarilainen roisto!" kaikui lakkaamatta papukaijan kirkuva ääni satamassa. Bárdy vavahti ja puri huultaan.)
— Ei se riitä. Tulkaa, niin näytän sen teille erikohdittain.
Ja he menivät alas kapteenin kajuuttaan. Humphrey antautui pitkiin, tarkkoihin selityksiin. Bárdy otti käteensä uusirakenteisen englantilaisen karpiinin.
— Onko se ladattu? — kysyi hän välinpitämättömästi.