— Voitte mennä!
Yksi eskadroona Ferdinand-husaareja seisoi siellä etuvartiona; näitä tulivat vaihtamaan Bocskayit. Kohta he pienessä metsässä olevan csárdan edessä astuivat alas hevosen selästä. Niinkauvan kun vartijoita vaihdettiin, puhuivat Szentgáli ja Ferdinand-husaarien päällikkö hiljaa keskenään.
— Mitä uutisia linnasta? — kysyi jälkimäinen.
— Sopimuksen hieronta on alkanut.
— Mitä siitä tiedetään?
— Ei mitään.
— Entä mitä kuuluu maasta?
— Maasta — vastasi Szentgáli katkerasti — ei ole maata, ystäväni. Tuo husaari tuolla metsän rinteessä vartioitsee tällä hetkellä Unkarin rajaa.
Nuo kaksi päivän paahtamaa, myrskyn murjomaa sotilasta katsoivat jäykkinä maahan ja pitkään aikaan ei kuulunut ääntä heidän huuliltaan. Ferdinand-husaarit kokoontuivat vähitellen ja järjestyivät csárdan edessä olevalla avoimella paikalla. Eräs luutnantti antoi kapteenille merkin, että voidaan lähteä.
— Eikö sinulla vielä ole mitään sanottavaa? kysyi Szentgáli.