Majuri kutsutti luoksensa kylätuomarin.
— Meidän täytyy vielä tänä iltana lähteä edemmäksi.
— Se on mahdotonta, hyvä herra, tällaisessa ilmassa. Te menehdytte kaikki tuonne vuorten väliin.
— Vaikka menehtyisimmekin, lähteä meidän täytyy. Käsky on käsky. Hanki siis meille tuota pikaa opas. Puolen tunnin kuluttua lähdemme, sillä vihollinen on jälissämme.
Talonpojat hajaantuivat päätään ravistaen. Honvédit, rivistä ulos astumatta, ahmivat silavaa ja leipää ja joivat viinaa päälle. Silloin tällöin puistivat he lumen päältään. Muuan vanha talonpoika kysyi laihalta honvédilta, joka löi yhteen kantapäitään pakkasessa:
— Miksi ette jää tänne, veikkoni? Ei vihollinen tule perässänne tällaisessa Jumalan ilmassa.
— Meidän täytyy olla hyvin varovaisia, vaari, sillä me vartioitsemme maan aarretta. Neljä vaunullista kultaa kuletamme me kaivoskaupungeista.
Talonpoika kohotti lakkiaan. Niin paljon rahaa hän ei luullut maailmassa löytyvänkään. Sitten hän melkein pelästyneenä astui verkalleen eteenpäin.
Aaronin puodin ovelta loisti valoa. Ulkona seisoi Jakab ja katseli sotamiehiä.
— Sinäkin voisit ennemmin tarjota meille vähäisen viinaa, — ärjäsi hänelle vanha korpraali, - kuin töllistellä siinä suu auki.