Uudestaan vallitsi kylässä syvä hiljaisuus. Lähteneitten honvédien jäljet peitti tuore lumi. Kotilieden ääreen vetäytyneet ihmiset kuuntelivat tuulen ulvontaa ja toivottivat kaikkea hyvää luonnonvoimien kanssa taisteleville sotilas raukoille.
Mutta yhtäkkiä koputettiin kylätuomarin portille. Hän meni ulos. Katu oli täynnä vieraita sotamiehiä. Portin edessä seisoivat upseerit.
— Oletko sinä kylätuomari? — kysyi muuan pitkä upseeri valkeassa viitassa. — Paljoko siitä on aikaa, kun vihollinen tästä kulki?
— En ole nähnyt täällä vihollisia, hyvä herra!
— Tuhat tulimmaista!… honvédeja tarkoitan.
— Honvédeja? Ne kulkivat tästä.
— Koska?
— Anteeksi, en tiedä, minun talossani ei ole kelloa.
— Herra översti, ehkä menisimme kapakkaan. Tämä ilma on pirullinen, — sanoi eräs kapteeni.
— Hyvä, tuokaa kylätuomari mukaan. Takaa-ajava joukko oli pataljoona Tyroolin jääkärejä ja eskadroona Civallart-ulaaneja. Joukon johtajana oli översti, kreivi Hektor Bellegarde.