— Lempo sinut periköön, minä annatan sinulle keppiä!
— Se käy päinsä, niitä on kylliksi, — vastasi tyvenesti kylätuomari.
Översti käyskenteli pitkin askelin edestakaisin; kylätuomari sillä aikaa rauhallisesti täytti piippunsa ja sytytti sen. Äkkiä översti pysähtyi hänen eteensä ja ärjäsi:
— Vie minut juutalaisen luo!
— Tehkää hyvin, tulkaa perässäni, — ja sitten hän läksi.
Vain kaksi luutnanttia meni överstin kanssa. Muut jäivät sinne.
Luutnantitkin jäivät ulos puodin edustalle.
Vanha Aaron kovasti hämmästyi, kun loistava sotilas ilmestyi hänen halpaan tupaansa.
— Minä olen kreivi Bellegarde, översti keisarillisessa armeijassa. Tulin siksi teidän luoksenne, että te olette järkevä mies, ettekä sellainen kuin nuot tyhmät talonpojat. Minä ajan takaa vihollista, joka kuljettaa mukanaan sata tuhatta tukaattia valtion varoja. Jos te johdatte meidät heidän jäljilleen, saatte tuhannen tukaattia. Oletteko ymmärtänyt?
Aaron töllisteli, silmät selkoselällään, kreiviä.
— Tuhannen tukaattia? Suvaitsetteko sanoa, että tuhannen tukaattia…
Oi hyvä Jumala, kuinka suuri aarre… Ja se tulee minun omakseni…
Jakab!