Kelpo svaabilaiset hajaantuivat eläköön-huutojen kaikuessa varustautuakseen aseisiin.
Tunnin kuluttua lähti kaksisataa Gyonk'in miestä Vilmos Csapón johtamina Ozoraan päin. Soittokunta seurasi heitä kylän rajalle, mutta sieltä se varovasti kääntyi takaisin.
* * * * *
Viikon kuluttua hurja ilohuuto herättää vanhan Paszolayn päivällisunestaan. Silmiään hieroen hän kiiruhtaa kuistille. No Herran poika! Gyänk'in kansalliskaartihan tuolta ratsain karauttaa hänen pihalleen. Etumaisena Hanesz Stosz, pitkä rakuunamiekka kupeellaan ja leveä kansallisvärinen nauha hatussaan.
— Mitä uutisia, pojat? — huusi Paczolay.
— Sota on loppunut, arvoisa herra, — vastasi Hanesz — me voitimme vihollisen.
— Kuinka?
— Noin kymmenentuhatta serbialaista heitti aseensa Ozoran luona, loput pakenivat.
Ja tekin otitte osaa siihen? — Mekö? — huusi Hanesz. — Enemmän kuin muut. Satakahdeksankymmentä hevosta olemme tuoneet kotiin.
— Tule sisään, Hanesz, juomaan lasi viiniä, te muut menkää kotiinne.