— Jokainen oli perheenisä; — huokasi hän surullisena — no kuinka se tapahtui, Hanesz?
— Niin se tapahtui, että palatessamme pysähdyimme Pogrányin kapakan luona jakaaksemme hevoset… Jakaessamme syntyi riita, rupesimme tappelemaan ja loppu oli että neljä miestä kuoli.
Vanhus kuulteli hämmästyen.
— Hirtehinen, korjaa luusi taikka annan sulle keppiä! No seis, huomenna tulee tänne tuomari ja hirttää…
Vaan Hanesz ei enää kuullut sitä… hän riensi ulos hyppäsi hevosen selkään ja laukkasi pois.
Siitä saakka sanotaan Tolnassa, että Gyönk'issä neljä kuoli isänmaan edestä, ja nekin löivät itse itsensä kuolijaaksi.
János sankari.
Jókai kertoo mestarillisesti eräässä kauneimmista romaaneistaan, kuinka Unkarin husaarit v. 1848 ulkomailta karkasivat kotiin isänmaata puolustamaan.
Sattuma teki että eräs semmoinen husaari vanhoilla päivillään joutui tekemisiin minun kanssani ja minä saatoin uudelleen kuulla tuon ihmeellisen tarun yksinkertaisen, sivistymättömän palvelija-vanhuksen suusta.
János Jaczkó on hänen nimensä ja tuli hän noin kymmenen vuotta sitten palvelijaksi toimituspaikkaamme. Me kutsuimme häntä János sedäksi, hän meitä nassaga'ksi, joka unkariksi on nagysága (Teidän armonne). János oli näet oikeastaan slovakki eikä ollut tähän päivään saakka voinut oppia unkaria. [János setä puhuu kaiken aikaa slovakin-voittoista unkaria, joka juuri on tämän kertomuksen päähupaisuutena, mutta jota tietysti ei käy suomenkielelle kääntäminen. Siitä syystä onkin arv. tekijä ehdottanut kertomuksen jätettäväksi suomentamatta, jota en kumminkaan ole hennonnut tehdä, jottei kokoelma suomenkielisessä asussaan jäisi vaillinaiseksi. Suoment. muist.]