— Onhan herra tohtorin villakoira musta väriltään?
— Se olematonko villakoira?
— Niin, ja onhan sillä punaiset silmärenkaat, jotka kiiluvat pimeässä?
— Häpee, Heikki! nuhteli Birgit.
Svante tohtorin mielestä ei kannattanut vastata, hän kysyi: Onko Fabbe teidän sukunimenne, Henrik?
— Ei. Nimeni on kirkon kirjoissa Henrik Seffrensen Aarhus'ista. Olen syntyäni tanskalainen, Jumal' avittakoon. Isäni oli maankulkija, eikä omena kauas puusta pyörähdä. Yhdentoista vuotiaana — silloin olin "den lille Dreng" (sievä poika vilkkuri), jos tahdotte uskoa — jouduin Jönköpingiin ja pääsin sepänoppiin Gudmund mestarin isävainajalle, sittekun hän oli varma tiedossaan että olin oikein avioliitossa syntynyt. Jumala siunatkoon sen miehen muistoa, siunatkoon hänen poikaansa ja poikansatytärtä Margitia! Jumala siunatkoon samoin — olkoon menneeksi minun puolestani, jos Hän sen suo — Margareeta rouvaa ja Lauri herraakin kaupanpäälliseksi! Olenpa nyt, kuten tohtori tietää, korkean arvoluokan saavuttanut taidetakoja. Sen puolesta on minua kyllä onnestanut. Jönköpingin entinen kirkkoherra mainitsi minua nimellä Faber vagus, joka, kuten tiedätte, merkitsee semmoista seppää, joka on maankulkija, maantienpolkija, seppä huijari. Lauri, joka silloin oli pieni, kuuli tuon ja antoi minulle nimen Fabbe Vagge. Kaikki Gudmundin perheenjäsenet nimittivät minua sitte Fabbe Vaggeksi. Nyt on Vagge jäänyt unohduksiin, mutta Fabben tuntee koko Jönköping. Se on minun nimeni nykyään. Saman niminen on poikanikin, jota en ole nähnyt enkä päässyt kurittamaan, sentähden etten eräänä aamuna kahdeksantoista vuotta sitte tullut käyttäneeksi ainoaa tilaisuutta kosia hänen kaunista, kunniallista, kunnollista äitiänsä, joka siitä syystä ei synnyttänyt häntä maailmaan.
Fabbe söi suurustansa edelleen. Tuokion perästä hän kysyi:
— Suokaa anteeksi, herra tohtori, mutta tulittehan tohtoriksi samalla kertaa kuin tohtori Faust?
— En minä ole tohtori Faustia koskaan nähnyt.
— Rostockissako vai Wittenbergissä vai Leipzigissäkö te yhdessä lueskelitte ja opiskelitte? Eikös se ollut ikävä että perkele hänen vei? Vai ehkei perkele häntä vienytkään? Tähän aikaan valehdellaan niin paljon. Mutta tämä — Fabbe veti väskystään esiin lentokirjaset — tämä on kaiketi epäilemätöntä totta?