Tähän hurskaaseen toivomukseen Gudmund mestari päätti puheensa, josta Sven herra seuran puolesta kiitti. Sitte juotiin seuran suojeluspyhäin malja, ja senjälkeen malja isänmaalle, vapautetulle.
Esimunkki pyysi nyt puheenvuoroa lausuakseen toivomuksensa, että pöydällä olevain maalausten ja piirustusten lisäksi tuotaisiin se Gudmund mestarin viimeksi maalaama taulu, jossa oli esitettynä pyhä Franciskus, hänen veljeskuntansa perustaja. Sven herran ja Svante tohtorin mielestä tämä oli toteutettava toivomus, ja Gudmund mestari toteutti sen, vaikka sydän peloissaan ja posket punastuen ujoudesta.
Maalaus esitti nuorta Franciskusta, kun hän vihastuneen isänsä, rikkaan kauppiaan edessä, on riisunut vaatteensa ja lausunut olevansa vapaa käymään sitä uraa, jonka isä tahtoi häneltä sulkea. Tämä tapahtuu piispan läsnäollessa hänen palatsissaan. Sen avonaisista akkunoista näkyy maisema vesineen, vuorineen, lehtoineen, näkyy huoneryhmiä taivaan alla, jonka ilmanrannalta sekä pilvien syrjiltä kiillähtelee sitä kultausta, jota Gudmund mestari oli pergamentilleen kipsipohjalle sirotellut. Taulu loisteli selkeissä, pastamaisissa väreissään, jommoisia hän halusta viljeli. Kultavärin rinnalla ei puuttunut taivaansinistä ja purppuraa. Ihmis-olioissa oli enemmän yksinkertaisen luonnollista ja jaloa ryhtiä, kuin sitä kiihkeää elävyyttä, jota esitetty kohtaus näytti vaativan; kasvoissa tunnevireet ilmaantuivat kauniin kohtuullisina. Edemmyyttä ja likemmyyttä viivat eivät virheettömästi mukailleet, mutta katsojain mielestä niissä oli kuitenkin silmää pettävää luonnollisuutta. Ilmain eri etäisyyksien askelointa oli vain heikosti hahmoiltu; näkipä siitä kuitenkin että mestari usein oli silmännyt Vetterillä väikkyviä värivivahduksia ja niitä jäljennellyt Puut, huoneet ja nuo haavemaisiin muotoihin luodut kalliot erosivat jyrkästi taivaan taustalta, kuitenkin kauvempana sameten sakenevaan sini-ilmaan. Kokonaisenaan teos henkäili ehyttä, nuorekasta ja suloista kauneutta.
Väriloisto viehätti kolmen katselijan silmiä. Aine miellytti heitä ja kasvojen ilmeet he oivalsivat. Mutta ainoastaan yksi heistä, Svante tohtori, täydelleen ymmärsi mitä tuntematon pikkukaupungin maalari tässä oli eloon luonut. Svante ei ollut tällä puolen Alppeja vielä missään nähnyt alastonta ihmisruumista niin kaikilta puolin todellisesti ja samalla kauniisti käsitettynä. Mutta hän lausui ihmettelynsä tyynesti punnituin sanoin, koska tämmöiset arvatenkin paremmin rohkaisisivat Gudmund mestarin mieltä kuin intopuheinen ylistys.
Esimunkki sanoi: Veli Gudmund, sinun värisi voivat ilahuttaa murheellistakin, ja sinä osaat siveltimelläsi kertoella niin, että jokainen sen ymmärtää. Minä soisin, että Herra antaisi sinulle aikaa ja halua tehdä kokonaisen biblia pauperum'in, kuvaraamatun niille, jotka eivät ole oppineet lukemaan, sillä helposti ja halukkaasti he tajuaisivat sinun kuvakirjotustesi aatokset ja tarkotukset. Yhdessä seikassa olet sentään erehtynyt. Olet esittänyt Franciskuksen pojaksi. Hän oli kuitenkin tuon tapahtuessa jo nuorukainen. Mutta se erehdys ei ole sattunut yksin sinulle, sillä samoin erehtyi myöskin eräs Giottus eli Jottus niminen maalari, joka on koristanut Assisin, Paduan ja Florensin kirkkoja kuvailuksilla tämän pyhimyksen elämästä. Se nähdään viimeksi mainitun kaupungin Ristin-kirkossa. Pyhiinvaellusmatkallani kävin minä kaikkialla, missä Franciskus on toiminut, ja etsein nähtäviini kaikki kirjat ja maalaukset, joissa hänen elämänsä tapauksia oli esitettyinä. Mutta ihmeen kauniiksi olet sinä pojan kuvannut, ja siinä oikein tehnytkin, sillä aivan erinomainen kuuluu se ruumiin ihanuus olleen, jonka Franciskus laski uhriksi Herran alttarille. Minä pyydän sinua, veli, lainaamaan minulle tämän pergamentin, kun provinsiaalimme tulee luostaria tarkastamaan. Hän tajuaa taidetta ja hänen tarvitsee saada nähdä tämä.
— Veli, sanoi Gudmund mestari, minulle tapahtuu kunnia, jos luostarisi tahtoo ottaa tämän lahjaksi minulta.
— Siitä kiitän sinua. Luostarin varat ovat vähissä. Muuten olisin pyytänyt sinua parantamaan yhtä kappelimme kattomaalausta, jonka Sipillaa ja enkeleitä aika ja kosteus ovat pahoin pidelleet.
— Kai minä sen työn palkattakin teen.
— No sitte ehdottaisin jotakin, sanoi esimunkki. Ehkä antaisit tyttäresi kasvonpiirteet sille enkelille, joka kuiskaa Sipillan korvaan? Ja pikku Gunnar Svantenpojan muodon sille enkelilapselle, joka nostaa tulevaisuuden verhon hänen silmäinsä edestä.
Sven herra otti nuijan ja lausui: Seura todistaa veli Gudmundin lupauksen harmaaveljistön-kodille ja on, toivon ma, vasta todistava samallaisen lupauksen antamista kaupunginkirkollemme, neitsyt Maarian ja pyhän Nikolain kirkolle, jossa pyhän-ruumiin alttari seisoo odottaen hänen moistansa sivellintä. Ja nyt juomme maljan maalarien suojeluspyhän, Luukas evankelistan sekä seppäin suojelushaltian Vidrik Valandinpojan kunniaksi, vaikka tämän kristilliset ansiot näyttävätkin epäiltäviltä; arvattavasti oli hän sentään kunnon mies.